Bä-ä-ääää... Vuohiostoksilla!

Tämä maanantai alkoi 6:30 kellonsoittoon ja siitä sujuvasti kinkku-muna-voileipä + Weetabix aamiaisella. Tähtäsimme kahdeksaksi WOFAK:in toimistolle, josta suuntana huopa- ja vuohikaupoille. Meillä oli puhelimesta saldo loppunut, joten ei voitu soittaa Nahkahousu-Kenin tuktukia hakemaan. Aamuruuhka on melkoinen, joten ei uskallettu ottaa boda bodaa eikä piki pikiä. Jäljelle jää siis matatu. Walking is way too hot! Matatumatka maksoi 10Ksh eli 0.09e Tuskys tavaratalolle, josta käveltiin 100 metriä toimistolle.

Toimistollahan ei sitten tietenkään ollut ketään, koska ihmiset tulevat töihin miten sattuu, tiedättehän jo tämän. Me näköjään emme tiedosta sitä vieläkään...
No, viimein yleismies Lilian saapui ja kuskimme Adamskin hetkeä myöhemmin. Ruthia odotimme ehkä tunnin. Sitten Adams kävi ensin yksin tankkaamassa auton (koska bensa oli niin loppu että häntä olisi hävettänyt ottaa meidät kyytiin jos auto olisi simahtanut kesken matkan). Meidän oli annettava Adamsille bensarahaa tähän tarkoitukseen 200ksh (1.70e). Sen jälkeen Adams haki meidät ja Ruthin kyytiin ja menimme Nakumatt-tavarataloon nostamaan rahaa (koska 5 vuohen sijaan meidän tuleekin ostaa 8 vuohta.. kuttu ja pukki per kylä). Sitten huopaostoksille. Ostimme vain kymmenen huopaa ja myöhemmin arvioidaan tarve uudelleen jos rahaa jää.

Nakumatt-tavaratalossa huopia valitsemassa. Eveliina ja Ruth.

Nakumatt

Nakumatt:sta suoriuduttiin suhteellisen nopeasti. Tosin järjestin paristoepisodin koska ostin eilen kameraan paristoja, jotka laitoin masiinaan tänä aamuna ja nyt kuvaa ottaessani kamera ilmoitti että "Vaihda paristot". Juoksin hermostuksissaniensin kameratiskille ja sen jälkeen kassalle ässyämään niistä ostamistani paristoista. Pojat katselivat minua kummissaan. Pakkaajapoika otti kameran, laittoi sen päälle ja kas, kamera toimi. Pyytelin kiitos ja anteeksi, ostin uudet paristot varalle ja hiippailin vaivihkaa takaisin muiden luo...

Rabuor

Menimme sitten takaisin huoltoasemalle. Tällä erää Adams tankkasi 1000ksh:llä (8,80e) ja pyysi rahat meiltä tähänkin. Sitten lähdettiin ensimmäiseen paikkaan, Rabuorin kylään. Rabuorissa menimme farmarin luo ja valitsimme kaksi hänen vuohistaan, kuttu+kili ja pukki. 3000ksh (26.40e/kpl, kili tuli kaupantekijäisenä). Emme voineet jäädä odottamaan mummoa, joka vuohia tuli noutamaan. Lähetimme hänelle lämpimiä terveisiä ja jatkoimme matkaa takaisin kaupunkiin.

Eveliina ja kili

Rabuorin kylästä

Rabuorista ajoimme TAAS huoltoasemalle ja Adams tankkisi TAAS tonnilla jonka TAAS pyysi meiltä. Sen jälkeen menimme toimistolle "pienelle breikille" ja otettiin Carolina kyytiin. (Siis..ihan välillä ollaan mietitty että tunnetaanko täällä sanaa "loogisuus"?!)

Ps: tässä huoltsikan paloturvallisuus vermeet..

Kajulu

No, tauon jatkettiin Kajulun kylään, missä tehtiin vuohikaupat kahden mummon välillä. Saaliina pukki ja tiineenä oleva kuttu. Käytiin vielä yhtä mummua visiteeraamassa, joka oli huonossa kunnossa eikä jaksanut kävellä meidän luokse. Annoimme hänelle huovan, josta oli kovin liikuttunut ja onnellinen. Näiden kotikäyntien aluksi usein ihmiset haluavat rukoilla ja kiittää vierailustamme, näin myös tällä erää. Rukoileminen on varsin yleistä, etenkin vanhempien ihmisten keskuudessa. Rukousten, halauksien ja rutistuksien jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa Nyaheran kylään vuorille.

Kajulu-kylän vuohet

Nyahera

Siellä olinkin itse jo männä viikolla käynytkin mummon luona, joka myöskin hoitaa orpolapsia kuten kaikki nämä muutkin isoäidit. Paikalla oli myös vuohien myyjä ja mummon valitsemat vuohet. Jälleen kerran pukki ja tiineenä oleva kuttu. Ruth oli soitellut edellis perjantaina valmiiksi näille isoäideille ja vuohien myyjille ja järjestänyt asiat niin, että saavumme paikalle maksamaan ja näkemään vuohien luovutuksen. Kiitos pyyteetön ja työtään rakastava Ruth. (Vaikkakin meidän tuli ostaa Ruthille välillä puhelimeen puheaikaa ja Nakumattista yksi tuubi hammastahnaa hänen lapsilleen...)

Nyahera

Otonglo

Vielä viimeinen paikka tälle päivälle oli jäljellä Otonglon kylässä. Tämä on lähellä Ojollan kylää, jossa olimme tekemässä terveystarkastuksia pinille koululaisille pari viikkoa sitten. Vastaan juoksenteli lauma iloisia poikia jotka saattelivat meidät talolle, jossa isoäiti oli.

Otonglon kylän poikia

Paikalla oli kaikki orpolapset, isoäiti, vuohien myyjä ja jokunen muukin isoäiti. Otimme paljon valokuvia, kuten muissakin paikoissa ja tämän jälkeen teimme vuohikaupat. Isoäiti kertoi kuinka hänellä on ollut vaikeukisa terveytensä kanssa, muunmuassa syöpäkasvaimen ja ruokahaluttomuuden kanssa. Annoimme hänelle myös yhden huovan lämmittimeksi ja tulemme keskiviikkona takaisin samaan paikkaan ruokapaketin kera. Lapset olivat valloittavia ja halusivat joka kuvaan.

Lapset ja vuohet

Päivän päätteeksi Ruth ehdotti kalalounasta. Lähdimme syömään tilapiaa Victoriajärven rannalle. Ravintoloita oli monia monia ja joka ravintolasta vinkkailtiin kovasti että siellä on parhaat kalat. Menimme Carolinan tuttuun paikkaan ja pian pöydän ympärillä hääri cd- ja dvd-levyjen myyjiä ja matkamuistomyyjiä ja taskulamppumyyjiä ja mandariininmyyjiä ja kerjäläisiäkin. Ostimme parit matkamuistot ja kolme elokuvaa tylsien iltojen varalle. Söimme kaksi tilapiaa viiteen pekkaan ugalilla ja kylmillä ranskalaisilla. Ja edelleen, meidän oletettiin maksavan koko ruokailu. Aikamme pyristeltiin Even kanssa vastaan. Kellään ei ollut aikomustakaan maksaa omia ruokiansa, joten taas me maksettiin. painotettiin kyllä sitä että me maksamme näitä omista pusseistamme ja olemme opiskelijoita joilla ei ole rahaa mielin määrin. he olettavat, että saamme rahaa myös bensa ja ruokakustannuksiin. lahjoitusrahoja emme näihin kuitenkaan käytä, sillä lupaus on lupaus; rahat lyhentämättömänä avustukseen.

Mutta kyllä se kala oli hyvää!

Keskiviikkona ostamme ruokapaketit ja jaamme ne kylissä. Jos vielä jää rahaa, laitamme koulupuvut tilaukseen. Niiden antamista lapsille emme pysty vahtimaan, sillä meiltä loppuu aika.

Kiitos tästä päivästä!
Kuvia facebookissa: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150418541344034.372849.641069033&type=3

Ruoka

Tässä yksi aihe, jota haluan hieman sivuta erikseen. Luulin tänne tullessa, että ruoka on mausteista. No, sitä se ei ole, eikä siinä ole suolaakaan kuin nimeksi. Suurimmaksi osaksi käytetään maissia, siitä tehdään ugalia (muovailuvahan tapaista tiukkaa puuroa joka ei maistu miltään).

Ugalia

Täällä syödään lähinnä kahdenlaista kalaa. Toinen on kuivattu sardiini ja toinen on tilapia, puna-ahven. Kuivattu sardiini on nimeltään "omena". Se haisee ihan hirveeltä ja kuulemma myös maistuu samalta. En ole maistanut, enkä aiokkaan. Sitä kait paistetaan tai keitetään. Kaikki kuitenkin syö sitä omenaa täällä ja ihmiset kuljettaa niitä isoissa säkeissä ja matatuissa.

Omena, eli kuivattu sardiini.

Tilapiaa, eli puna-ahventa

Tilapia

Mandazia, eli vähän niinkun lihapiirakka ilman lihaa tai munkki ilman sokeria.

Mustekalaa ja ranskalaisia. Salaatti on simpukka-kulhossa.

Papuhöystöä ja paistettuja perunoita. Guagamolea ja tsapatia.

Aamupalaksi kroisantti ja hedelmäsalaatti.

Aamupalavaihtoehto; ranskalainen omeletti

Ja eiku nuijimaan!

Mustekalaa spagetin kanssa.

Tsapatia ja papuhuttua

Perunamuusia ja nautaa (ateria junassa)

Kookoslihaa ja -mehua

Riisiä, sukuma wikia (vihreä), perunaa, nautaa ja jotain keltaista..

Kanaa ja lammasta syödään täällä myös paljon, mutta myös ihan ranskalaisia perunoita, pizzaa ja ruokapaikkoja löytyy intialaisesta saksalaiseen. Jokaiseen makuun siis ratkaisu. Hyviä ruokapaikkoja on Green Garden, Haandi (intialainen), MonAmi ja Imperial Hotel esimerkiksi. Myös Duke of Breezen keittiössä saa juuri sitä mitä haluaa itse tehdä. :) Jauhelihapihvit sipurirenkailla ja perunamuusilla on hyvää ruokaa koti-ikävään. Milton-vedessä lillutetut hedelmät ja salaatit on myös kivaa virkistystä ruokavalioon. Duken porukka odottaa jo innolla uusia opiskelijoita saapuvaksi ja toivottaa tervetulleiksi!

Meillä vaan ajatuksen alkaa kääntyilemään kohti kotimatkaa. Vähitellen pakkaillaan laukkuihin tuliaistavaroita, kun lahjoitustavarat alkavat vähenemään. Enää yksi kokonainen viikko Kisumussa, sitten alkaa kahden viikon loma, jolloin mennään ensin Nairobiin Suomen suurlähetystön vieraiksi ja siitä sitten Mombasaan. Löysimme Christinan ja Even kanssa edulliset reppureissaajien majapaikat kummastakin kaupungista. Masenon tytöt lähtevät meidän matkaan lomalle. Tuntuu niin helpottavalta kun saa päättää reissun lomaan. Avustusasian kanssa ollaan stressattu ja ensi viikko on kaikista kiireisin sen asian suhteen. Loppuviikolla järjestämme tapaamisia kylissä ja jaamme ruokapaketit. Vuohet taitavat mennä jo huomenna maanantina perille. Enpä oo ennen vuohta ostanutkaan. :) Jos vielä saisimme enemmän rahaa kasaan, voisimme tehdä tilauksen koulupuvuista ennen kotiinlähtöä.

Kun lomareissulta palataan Duke-kotiin, on jäähyväisten paikka täällä ja alkaa jännittävä kotimatka Suomeen. Lennämme ensin Kisumusta Nairobiin ja sitten Nairobista Amsterdamiin ja lopulta Amsterdamista Helsinkiin. Hui!!

Eteenpäin, sano mummo lumessa!

Olemme päässeet projektissamme nyt siihen vaiheeseen, että tiedämme suurinpiirtein mitä hankimme orvoille. Keskulteltuamme WOFAK:in yhteyshenkilöiden kanssa, tulimme siihen päätökseen, että tärkeimmät pitkän tähtäimen avustuskohteet ovat vuohet ja huovat. Tällä hetkellä kasassa on 699e. (27.11.2011)

1) Listalla on viisi vuohta, joista jokainen menee 1/kylä. Tämä on pitkällä tähtäimellä hyvä hankinta. Ensin vuohen saa... yksi isoäideistä orpolastensa kanssa, vuohen lisääntyessä saa siitä elinkeinoa toinen isoäiti orpolapsineen ja niin edelleen. Myöhemmin he voivat vaihtaa vuohia esim. lehmään, joka on kallis. Vuohi maksaa 3000Ksh eli n. 25e. Rahoistanne menee 15000Ksh eli 120e näihin vuohiin.
 

 2) Maanantaina hankimme huopia jotka maksavat 500Ksh eli alle 5e/kpl. Huopia tarvitaan, sillä osalla lapsista ei ole paikkaa jossa yöpyä ja yöt ovat kylmiä. Huovan alla voi nukkua ja lämmitellä useampi lapsi. Esim. keuhkokuume on yleinen sairaus, johon lapset kuolevat. Tämän olemme nähneet omin silmin ollessamme harjoittelussa sairaaloissa. Tällä hetkellä olemme hankkimassa 16 huopaa.

Huopia auton takakontissa

3) Ruoka-apu on prijoriteeteissä kolmantena (pitkän aikatähtäimen silmin). Ruokapakettiin sisällytämme maissia, riisiä, papuja, sokeria, ruokaöljyä, puurohiutaleita ja suolaa. Paketti sisältää myös saippuaa. Kerätystä rahasummasta riippuen, määräytyy se kuinka monelle avustus jaetaan. WOFAK:in työntekijät antoivat esimerkin omasta budjetistaan, jonka he vievät ruoka-avustuksena kerran kuukaudessa isoäideille (ja orvoille). Saimme tutkia rekisteriin laadittuja budjetteja. 75:n talouden ruokapaketti maksaa 88000Ksh eli n. 750e. Tällä hetkellä pystymme antamaan ruoka-avustuksen 30:nelle.

Wofakilla ruokapaketteja tekemässä

Tähän on vielä matkaa, mutta toivomme että pystyisimme tarjoamaan ruokapaketin jokaiselle näistä talouksista nyt joulun alla.

4) Koulupuvut edustavat yhteiskunnallista asemaa. He, joilla ei ole varoja hankkia koulupukuja joutuvat syrjinnän kohteeksi kouluissa ja he ovat kaikkien silmissä köyhiä orpoja. Tämä vahingoittaa lasta terveen itsetunnon luomisessa. Monilla ei ole koskaan ollut koulupukua, ja juuri heille haluaisimme sellaisen lahjoittaa.

Olemme tutustuneet yhteen WOFAK:in jäsenistä muodostuneeseen tukiryhmään, joka tukee HIV positiivisia, AIDSiin sairastuneita ja heidän perheitään. Naiset hankkivat rahaa perheilleen tekemällä käsitöitä ja myymällä näitä. Haluamme teetättää koulupuvut heillä, joten samalla pääsemme tukemaan myös heidän omaa toimintaansa.

Koosta riippuen yksi koulupuku maksaa 350-750Ksh eli 3-6e/kpl. Näitä emme ehdi teetättää täällä olo aikanamme, mutta saamme projektin käyntiin.

5) Jos rahaa jää, hankimme myös siemeniä, joista pitkällä aikatähtäimellä on hyötyä. Kasvattaa voi maissia, sipulia, perunoita tms.

T.Riikka & Eveliina

Laittakaa kommentteja ja mielipiteitä, otamme ne huomioon!!

Kiitos!

Al-Shabaab terroristijärjestö

Tässä parin päivän aikana on korviimme kantautunut ikäviä. Illansuussa 23.10. makoilin huoneessa ja facebookkasin. Kuulin pihalta pamauksia. En ajatellu niitä sen kummemmin. Seuraavana päivänä kuultiin, että hotellin lähistöllä, vastapäisellä Jomo Kenyatta jalkapallokentällä oli ryöstetty kaksi hollantilaista. Ilmeisesti heitä oli uhattu aseella, pyssy vasten otsaa. Saaliin saatuaan ryöstäjät hipsivät tiehensä. Hotellin lähellä sijaitsee myös poliisilaitos. Hollantilaiset oli menneet samantien asemalle ilmoittamaan tapahtuneesta. Poliisit olivat lähteneet ryöstäjien perään ja ampuneet yhden oletetuista ryöstäjistä. Siihen se sitten kuoli, puistoon. ihan täyttä varmuutta ei ole, oliko ammuttu edes mukana ryöstössä.

Täällä on hyvin vahvasti valloillaan oman käden oikeus. Jos joku ryöstää ja ryöstetty ilmiantaa ryöstäjän vaikka kadulla keskellä päivää, ohikulkijat hyökkäävät ryöstäjän päälle ja saattavat hakata hänet kuoliaaksi.

Näimme yhden kolarin (yhden monista!) jossa mies jäi kadulla auton alle. Autoilija yritti paeta, mutta alle puolessa minuutissa katu täyttyi riehuvista ihmisistä ja he estivät autoilijaa lähtemästä paikalta. He kävivät auton kimppuun ja ravistelivat ja hakkasivat autoa. Kukaan ei niinkään ollut kiinnostunut auton alle jääneestä miehestä. Joku koitti nostaa häntä pystyyn. Itsellä kävi hetken mielessä, että olisiko miestä pitänyt auttaa, mutta suurempi todennäköisyys olisi ollut, että itse olisi tullut ryöstetyksi tms. Suuret väkijoukot on mzungulle vaaraksi. Lopulta uhri taidettiin työntää kolariautoon. Hämmentävää. Mitään ambulanssia ei tullut, koska eihän niitä ole.

Toinen ikävä tilanne on terroristiryhmä Al-Shabaabin tekemät iskut. Se on somalialainen islamistinen liike, joka taistelee Somalian väliaikaishallitusta vastaan. Al-Shabaab vannoo uskollisuutta Osama bin Ladenille. Matkustamista Somalian rajan tuntumaan tulee välttää, sillä myös EU:n kansalaisia on joutunut kidnappausten uhriksi.

Suomen ulkoministeriön turvallisuustiedote varoittaa:

"Väkivaltaiset aseelliset ryöstöt ovat mahdollisia varsinkin Nairobissa, mutta myös Mombasassa ja rannikon muissa turistikohteissa. Pimeällä liikkumista tulee välttää koko maassa. Myös päivällä on parasta välttää esimerkiksi Nairobin keskustan puistoja. Nairobissa ei suositella yksin liikkumista slummialueilla (muun muassa Kibera, Mathare, Huruma, Kariobangi ja Kawangware). Tyypillisiä rikoksia ovat erilaiset kadulla tapahtuvat huijaukset, joissa kadulla kulkijoilta yritetään tavalla tai toisella saada rahallinen "avustus". Tällaisista yrityksistä kannattaa kohteliaasti kieltäytyä. Myös aseellisten autoryöstöjen mahdollisuus on olemassa. Autoilijan kannattaa pitää keskuslukitus päällä ja ikkunat kiinni kaikkialla sekä välttää pimeällä ajamista varsinkin kaupunkien ulkopuolisilla maanteillä. Pimeällä kannattaa myös välttää katuja/teitä, joita ei ole kunnolla valaistu, ja joilla ei ole liikennettä.

Liikenneonnettomuuden, esimerkiksi yliajon sattuessa, kannattaa mahdollisuuksien mukaan ottaa mahdollisimman pikaisesti yhteyttä poliisiin jäämättä onnettomuuspaikalle. Väärinymmärryksistäkin johtuen katuväkivalta kuten murhat ja lynkkaukset ovat Keniassa mahdollisia. "

Joululahja

Olemme vihdoin saaneet lahjoituskohteen WOFAK:in kautta ja jaan tilinumeron, jonne kaikki halukkaat voivat laittaa pienen (tai suuren) rahallisen avun.

Tilinumero:

FI 69 8500 0710 3753 77

Saaja: Riikka Pöntinen ”Lahjoitus Keniaan”

Viestikenttään voit laittaa tervehdyksesi lahjasi saajalle

Lahjoituksien laittamiseen on valitettavasti vain viikko aikaa, sillä aikamme alkaa käydä vähiin täällä ja harjoittelujakso on lopuillaan. Lahjoituskohteita olisi useita, mutta käytännön asioiden vuoksi tämä on jäänyt viimetinkaan. Eli eräpäivä on 30.11.2011. Jos tilille vielä tämän jälkeen tulee varoja, siirrän ne WOFAK:in yleiselle maanlaajuiselle lahjoitustilille.

Kohde

Kohteenamme on WOFAK:in ja meidän yhdessä valitsemat orpolapset ja osaa heistä huolehtivat isoäidit. Orpolapsia on täällä aivan valtavasti ja maaseudulla heidän määränsä vain kasvaa, enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Useimpien vanhemmat ovat kuolleet AIDS:iin tai muihin vakaviin sairauksiin.

Faktaa

Jotkut lapsista ovat onnekkaita, sillä heillä on joku joka heistä huolehtii, esimerkiksi sukulainen. Heidän osansa perheessä ei silti ole aina samalla tasolla kuin perheen muiden lasten.

Eräässä tapauksessa lasta oli pidetty ulkona varastossa, jossa esimerkiksi vuohet nukkuvat. Hän ei saanut asua sisällä talossa. On myös tapauksia, joissa lapsi on jäänyt yksin asumaan kotiinsa vanhempien kuoleman jälkeen. He eivät pysty korjaamaan taloja sateiden ja termiittien tekemiltä tuhoilta ja moni talo onkin huonossa kunnossa tai osittain romahtanut. Jos perheessä on useita lapsia, isommat huolehtivat pienemmistään ja koettavat selviytyä. Osa lapsukaisista käy koulua, mutta toiset ”muuttavat kadulle” ja töihin hanttihommiin, koska sillä tavoin he saavat ainakin yhden ruoka-annoksen päivässä. Koulussa tarjotaan yksi ruoka päivässä, mutta kaikilla ei ole siihenkään mahdollisuutta. Osa saa ruuan jonkun projektin kautta, luultavasti jonkun organisaation avustuksella. He, ketkä eivät ole päässeet projektiin mukaan, katsovat vierestä ja saavat tähteet jos jotain jää.

Isoäidit

Kylissä on valtavasti tapauksia, joissa orpolapsen isoäiti on ottanut lapsen/lapset huolehtiakseen. Koska orpoja tulee koko ajan lisää, lämminsydämiset isoäidit ovat ottaneet huostaansa myös toisten orvoksi jääneitä lapsia.

Tapasimme viime perjantaina näitä isoäitejä, joilla saattaa olla jopa kymmenen orpolasta huolehdittavanaan. He saavat WOFAK:ilta avustusta lapsien ruokkimiseen ja pienen summan rahaa. Tämä ei meinaa kuitenkaan riittää niin suurelle määrälle kuin pariksi viikoksi ja lahjoitus viedään vain kerran kuussa. Isoäideillä on tietenkin myös omia isoäitien ongelmia, esimerkiksi terveytensä kanssa. Varat uupuvat myös heidän omasta terveydenhuollostaan. Jos isoäiti menehtyy, jää monta pientä taas yksin.

Voit vain kuvitella millaisia traumoja ja kehityshäiriöitä tällaiset taustat voivat pienille lapsille aiheuttaa. WOFAK käy kouluissa ja kyläyhteisöissä kertomassa seksivalistusta, HIV/AIDS:in vaaroista, tartunnasta, ennaltaehkäisystä, oireista ja hoidosta. Järjestö kertoo myös koulutuksen tärkeydestä ja yleisestä hygieniasta.

Moni lapsi on täysin hymytön, ei leiki, eikä puhu. Jotkut ovat jääneet niin pahasti vaille perustarpeiden tyydyttymistä, että kehityshäiriö on jo niin paha, ettei se ole korjattavissa. On jopa lapsia jotka eivät osaa vielä viiteen ikävuoteen mennessä puhua, kävellä tai pysty kontrolloimaan virtsaamista ja ulostamista. Toki on myös iloisia ja elämänmyönteisiä lapsia, jotka leikkivät ja selviytyvät. Kohtaloita on vaan niin monenlaisia.

Haluamme keskittyä lahjoituksessamme lapsen perustarpeiden tyydyttämiseen. Nämä ovat puhtaus, vaatetus ja lämpö, puhdas ruoka ja juoma, uni, aktivoiminen ja ihmiskontaktit sekä rakkaus ja läheisyys. Kaikkiin emme voi lyhyellä, emmekä edes pidemmällä aikavälillä vaikuttaa, mutta haluamme yrittää edes jotain.

Keskustelemme WOFAK:in työntekijöiden kanssa mikä olisi heidän näkemyksensä mukaan tärkein avustus. Annetaanko enemmän kerralla vai vähemmän pitemmän ajan kuluessa? Ketkä tarvitsevat apua kipeimmin? Mikä tapa sopii meidän aikatauluumme ja budjettiimme?

Tällä hetkellä olemme saaneet TEILTÄ ystäväiset 369e ja sillä pääsemme hyvään alkuun. Olemme ajatelleet hankkivamme;

·         saippuaa  n. 70snt/kpl

·         waterquardia (puhdistaa veden juomakelpoiseksi)  n. 40snt/plo

·         peittoja  n. 4e/kpl

·         vaatteita

·         moskiittoverkkoja ehkäisemään malariatartunnoilta   n. 5e/kpl

·         hammasharjoja  n. 20snt/kpl

·         ruokaa ja juomaa

·         ruuanlaittovälineitä

Katsotaan kuinka WOFAK suhtautuu ehdotukseemme.

Olemme iloisia, että lahjoitus on saanut suosiota myös facebookissa. Kirjoitan taas toisena päivänä, kuinka projekti etenee. Kiitos avusta ja mielenkiinnosta! J

Näkemyksiä ja kokemuksia

Ollaan jo marraskuun puolivälissä ja kotiinlähtö on kuukauden kuluttua. Tämä herättelee kaikenlaisia tuntemuksia laidasta laitaan. Meidän "Duke-perheemme" muuttaa muotoaan kun ihmiset alkavat jo lähteä omille teillensä. Hazel puntaroi kotiinlähdön ja Kochian välillä, saksalaispojat lähtee etelärannikolle, Mariska, Alin tyttöystävä palaa Ugandaan ja Ali menee perässä. Myös William has left the building, jo aikaa sitten. Heidin poikaystävä Jarkko tuli ja meni, samoin kun Hetan sisko Laura ja äiti Helena. Ellakin lähti jo kotosuomeen, mutta meillä vaan matka jatkuu.

Vielä tähänkin kuukauteen mahtunnee kaikenlaista uutta.

Yksi mainittavan arvoinen asia on Suomen itsenäisyyspäivän juhlat Nairobissa Suomen suurlähetystössä, jonne saimme henkilökohtaiset kutsut. Kyllähän se vähän itsetuntoa hivelee.. :) Oikein ryhti parani kun sain kutsun. Jännittää!!
Saa nähdä millaista on suomalainen jouluruoka kenialaisittain.

Eilen aamulla jouduttiin Even kanssa katsomaan toisiamme pariin otteeseen kun lähdimme tuk tukilla kohti Wofak-harkkapaikkaa. Vastaan tuli kadulla moottoripyöräpoliisi, jonka moottoripyörä ei ollut käynnissä. Moottoripyörää ja poliisia työnsi neljä vankia raitapuvuissaan. Ilmeemme olisivat olleet näkemisen arvoiset. Samoin kuin koko touhu..

Yhden kerran Kombewasta matatulla tullessamme näimme joukon ihmisiä kävelemässä tietä pitkin. Etummainen kantoi kottikärryä selässään ja muut seurasivat perässä. Ihmisjoukon hännillä oli teini-ikäisiä poikia, jotka ottivat oppia isommistaan. Kottikärryä kantava mies oli rosvo, jonka kyläläiset olivat saaneet nalkkiin jostakin rötöstelystä. Muutamalla miehellä ja pojilla oli mukanaan oksat ruoskina.

Nämä matatu-matkat ovatkin suoranainen lempiaiheeni. Välillä inhoan koko touhua sydämeni pohjasta, ahdas ja haiseva matatu keskipäivän kuumuudessa saa sapen kiehumaan. Toisinaan kun on tilaa ja viileämpi sää, on ihana nauttia menosta keskellä Afrikkaa, nähden mitä ihmellisimpiä tapauksia matkan varrella. Saatan hymyillä itsekseni kun tuuli puhaltaa ikkunasta ja mieli on levollinen. Hetki katkeaa kun tiessä oleva töyssy keikauttaa matatua ja lyön pääni seinään..

Matatu

Kerran kun tulimme bussiasemalle ja nousimme matatusta, vastassamme oli tällainen näky;

Bussiasemalla kyytiä odotellessa..

Kun kävimme Ojollan kylässä tyttökoulun Talent-showta katsomassa viime tiistaina, saimme matatuennätyksen! 24 ihmistä kyydissä, minä ja Eve pyllyt pitkällä ulkona autosta. (tuuletti muuten hyvin takapuolta). Rahastaja roikkui auton ulkopuolella, minä nojauduin auton sisällä olevalla ylävartalolla eturivissä istuvien syliin. :) Lopulta porukkaa jäi pois ja saatiin Even kanssa etupenkkipaikat!

Autolla ajetaan varo-varovasti...

Eilen työmatkalta poistullessa kökötin väsyneenä matatun perimmäisessä nurkassa ohjaajani kanssa. Epäonnekseni matatu sattui pysähtymään pysäkille, joka oli noin kolmenkymmenen eka- tokaluokkalaisen koulun edessä. Koulu oli juuri loppunut ja lapsukaiset odottivat kyytejä kotiinsa. Joku näki minut avoimesta ikkunasti ja ilmoitti hyvin kovaäänisesti kaikille luokkatovereilleen "MZUNGU!!" ja osoitti sormellaan minua. Samantien se alkoi, kuorossa; "Mzungu, mzungu, how are you, I´m fine?!". Jokainen koululainen halusi näyttää englanninkielen taitonsa vuorollaan ja kysyä vointiani. Vastasin nätisti "I´m fine, how are you?" Jokaisella piti iloisesti vastata ja vilkuttaa. Lapset huiskuttivat ja hymyilivät ja nauroivat ja osoittivat sormillaan minua. Tuntui kuin olisin ollut joku julkkis. Kolme koululaista tuli samaan matatuun ja joutuivat vieläpä viereeni istumaan. Äskeinen ulkona ollut riemu muuttui peloksi, heti kun piti istahtaa mzungun viereen ja ihan jopa niin lähelle että joutui koskettamaan. Kättelin lapset. Kaikki kolme istuivat vakavina ja tuijottivat minua koko matkan. Hmm.

Perjantai päivä oli elämystä taas kerrakseen muutenkin. Memimme ohjaajani Ruthin kanssa Nyaheran kylään tapaamaan isoäitejä, jotka huolehtivat orvoiksi jääneistä lapsista. Lasten vanhemmat ovat yleisimmin kuolleet AIDS:iin. Wofak-organisaatio auttaa muun muassa juuri näitä kallisarvoisia ja ihania isoäitejä. Isoäideillä on 5-10 lasta huolehdittavanaan. Wofakin työntekijät vievät isoäideille kerran kuussa ruokatarvikkeita (4kg maissia, 1kg papuja, 1kg sokeria, teetä, saippuaa ja öljyä). He antavat isoäideille 300Ksh (2,57e) kuussa. Rahat tulevat kanadalaiselta lahjoittajalta. Isoäideillä oli kaikenlaisia vaivoja joita he vuodattivat minulle. Yhdellä oli kurkkukipua ja närästystä ja oksentelua, toisella korkea verenpaine ja rytmihäiriöitä, kolmannella oli haava jalassaan, neljännellä äkillisiä päänsärkykohtauksia ja ongelmia näkökentässä. Kukaan ei voinut mennä lääkäriin, sillä se maksaa liikaa (esim. 1000Ksh = 8,58e).

Keskustelimme tilanteista isoäitien kanssa Ruthin toimiessa tulkkina ja puhemiehenä. Koitin rohkaista isoäitejä ja kannustin heitä myös pitämään huolta itsestään, sille he ovat tärkeitä ihmisiä. Jos heitä ei olisi, olisi monen orpolapsen kohtalo tuntematon.

Koska Nyanzan sairaalan rahallinen lahjoitusavustus on menossa kovaa vauhtia mönkään, alamme kehittelemään lahjoitusta näille ihanille isoäideille. Osan lahjoitusvaroista annamme suoraan isoäideille, osalla ostamme jotain hyödyllistä tarviketta. Isoäidit käyttävät muunmuassa haavanhoidossa hanskoina muovipusseja. Suurella osalla lapsista on siis HIV tai AIDS, joten suojautuminen verikontaktilta on ensiarvoisen tärkeää. Viemme loput hanskat mitä meiltä jää isoäideille.

Tämä viimeinen harjoittelupaikka tuntuu kuin pisteeltä iin päälle. Aluksi opimme Obaman lastensairaalassa yleisimmistä sairauksista ja niiden hoidosta, oireiden havaitsemisesta ja aikaisesta sairauteen puuttumisesta ja siitä mitä sairaudet voivat edetessään aiheuttaa. Sitten pääsimme kurkistamaan miten maan terveydenhuoltojärjestelmä toimii community health workeristä erikoissairaanhoidon piiriin asti. Nyt viimeiseltä saamme kaiken oppimamme ja kokemamme (sekä Suomessa että Keniassa) perusteella käyttää omia aivojamme ihmisten neuvomisessa ja heidän terveydenhuollon kehittämisessä ja tiedon lisäämisessä. Varsinaisia kädentaitoja emme ole täällä paljon kartuttaneet. Opimme sosiaalista kanssakäymistä, tukemista, kannustamista, opettamista, kohtaamisia, omien tunteiden käsittelyä, kärsivällisyyttä, hyväksymistä ja vaikka mitä muuta. Kun kliiniset perustaidot on opittu, loppuikä onkin muiden taitojen opettelemista.

Kotona luokkakaverit hääräävät juhla-asujen parissa, tilailevat sairaanhoitajamerkkejä ja jännittävät valmistumista. Itselläni jäi opinnäytetyö siihen vaiheeseen, etten ehdi valmistumaan samaan aikaan rakkaiden ystävieni kanssa. Menen kuitenkin 22.12. Mikkelin maaseurakunnan kirkkoon antamaan sairaanhoitajalupauksen muiden kanssa. Tässä alkaa jo pikkuhiljaa valmistautumaan ajatukseen kotiinpaluusta, rakkaiden näkemisestä ja joulusta. Kotiinpaluusokki on edessä, tiedä siitä mitä tuleman pitää. Luultavasti vasta kotona ymmärtää missä on tullut oltua ja mitä kaikkea nähtyä. Voi olla, että Suomen bakteerikanta hämmentää taas elimistöä ja sitten taas sairastelen.

Tuosta joulusta sen verran, jos saa toivoa; haluaisin kaiken ylimääräisen hössötyksen pois ja vain ja ainoastaan kiireetöntä aikaa perheen ja ystävien kanssa. Tuntuu siltä että täältä palattuani haluan hengähtää ja nauttia pakkassäästä.

On koti-ikävä.

Töissä, Kombewa III ja Korando

Lauantaina lähdettiin kulttuurituottaja opiskelija Maimin ja esittävän taiteen opiskelijoiden (Liina-Maija, Kaisuli, Ninni ja Maria) kanssa kylävisiitille Korandoon. Meidän tehtävä oli tehdä terveystarkastuksia kylän lapsille. Esittävän taiteen opiskelijoilla oli oma projektinsa Eversmart Ladiesien kanssa. Eversmart Ladies on organisaatio, jonka jäseninä ovat entiset ja nykyiset seksityöläiset. Entiset seksityöläiset antavat tukea naisille jotka edelleen myyvät itseään pitääkseen perheensä toimeentuloa yllä. He kehittävät vaihtoehtoista työtä prostituutiolle. Heillä on pieni toimisto, jossa he tekevät parturi-kampaajan hommia ja kokoustavat.

Eversmart Ladies toimistosta

Me lähdimme Maimin ja muutaman Centre for Legal Rights Education, Advocacy and Development - CLREAD työntekijän kanssa. Kävelimme noin puolen tunnin matkan hiekkatietä kylään, jossa heillä on pieni rakennus, joka toimii sekä kouluna, kirkkona että kokoustilana. Saimme kuunnella ja katsella pienten koululaisten lauluesityksia, jonka jälkeen aloitimme terveystarkastusten tekemisen.

Koululaisten lauluesitys

Lähinnä jos huomasimme lapsissa jotain vakavampaa, kuten ripulia, matoja ulosteessa (ei, emme tutkineet heidän ulostettaan mutta nämä asiat tuli keskusteluissa ilmi!), anemian oireita (vaaleat limakalvot, turvonneet ja arat kämmenet kertoo sickle cell anemiasta tms..), sieni-infektioita, silmien keltaisuutta (hepatiitti ym maksasairaudet, anemia, ameba) kehoitimme ottamaan yhteyttä omaan community health workeriin tai sairaanhoitajaan. Suoraan lääkärille menemistä en kehoittanut kovin helposti, sillä tiedän, että he eivät mene. Community health worker tekee sen hienotunteisesti omalla tyylillään. Mikäli huomasin jotain infektion kaltaista, painotin antibioottihoidon tärkeyttä. Kyläläisiä on lähestyttävä sensitiivisesti, ei painostaen.

Päivän päätteeksi pidimme yhteenvedon päivän asioista

Päivä meni rattoisasti ja lopuksi keskustelimme kyläläisten kanssa terveydenhoidosta ja hyvinvoinnista. Tulkkinamme toimi Clread Kenyan työntekijä. Kyläläiset eivät puhuneet swahilia, vaan luota, joka on yksi puhutuimmista heimokielistä swahilin jälkeen.

Osallistumme kylän tyttökoulun Talent-kilpailuun tiistaina. Olemme yleisönä ja osallistumme tapahtumaan, jota kulttuurituottaja Maimi on ollut yhdessä tyttökoulun kanssa järjestämässä. Tyttökoulun tytöt hankkivat taitoja järjestää vastaavanlaisia tapahtumia kyläläisille ja toisille koululaisille, jotta he voivat kerätä rahaa. Myöhemmin marraskuussa on Ojollan kylässä vielä kylätapahtuma, jossa on kaikenlaista ohjelmaa ja toimintaa.

Vierailimme myös naisvankilassa Masenon tyttöjen kanssa. He järjestivät työpajan naisvangeille, jossa aiheena oli tunteet. Aluksi "vapauduimme" leikin avulla, jonka jälkeen kävimme keskusteluja ja käsittelimme tunteita. Teimme patsaita erilaisista tunteista.

Valokuvia vankilasta ei ole, sillä kamerat ja kännykät tuli jättää vartijoille heti portilla. Vankilassa oli myös naisten lapsia. Vangeilla oli ihan oikeesti raitapuvut ja numerosarjat selässä. Asusteista tuli mieleen Lucky Lukesta tutut Daltonin veljekset. Ympäristö oli sinänsä ihan mukava, sillä naiset tekivät töitä viljelymailla ja pihalla oli istutuksia. Rautalanka aidat toivat mieleeni vajaat kymmenen vuotta sitten tekemäni vierailun Puolaan Auschwitziin.

On ollut mukavaa tehdä vierailuja kylissä ja keskustella kyläläisten kanssa. Tällä kertaa lahjoitimme lapsille tarroja ja heijastimia terveystarkastuksen jälkeen (kiitos Nea). Vanhemmat saivat myös pinssejä. Jaoimme myös pieniä tuubeja peusvoidetta ja annoimme hoitovälineitä tarpeen mukaan. Viemme tähän kylään myös lastenvaatteita, joita olemme saaneet lahjoituksina Suomesta ystäviltä ja sukulaisilta (Peppi, Aila ja Liisa). Nyanza Mitchell obaman lastensairaala sai Harrin äidin lahjoittamat lelut.

Olemme jättäneet vaatteita myös Kombewaan community health worker Georgelle, joka lupasi ystävällisesti toimittaa niitä tarvitseville. Kombewassa näimme monta suloista pientä tyttöä ja poikaa, joilla oli rikkinäisiä vaatteita ja kenkiä. Toivon ja uskon, että Georgen kautta apu menee varmasti perille. Hän tekee työtään vapaaehtoisesti ja sydämellään. Hän välittää kyläläisitä ja pitää lapsia kuin ominaan. George kehittää seitsemässä läntisen Kisumun kylässä yhteisön terveydenhuoltoa.

Home Based Care Cordinator Lilian Osewe

Kotikäynnit Kajagongossa

Pääsimme tänään Kombewassa kotikäynneille muutaman community health workerin kanssa. He ovat vapaaehtoisia kyläläisiä, jotka on koulutettu neuvomaan terveys ja hyvinvointiasioissa. He eivät saa antaa hoitoa, eivätkä lääkkeitä tai muuta, mutta antavat käytännön vinkkejä ja neuvovat menemään lääkäriin jos on tarvetta. Meidän "chairperson" oli George, joka toimi myös tulkkina kyläläisten ja meidän välillä.

George Otieno, puheenjohtaja

Community health workeristä seuraavia ovat home based care hoitajat. He ovat koulutettuja sairaanhoitajia, jotka käyvät kylissä tekemässä terveystarkastuksia ja ottamassa verinäytteitä HIV:n ja malarian ym. varalta. Heidän kanssaan meidän olisi alunperin pitänyt työskennellä koko viikko, mutta emme tiedä todellista syytä miksemme ole koskaan päässeet mukaan.

Jos home based care hoitajat eivät voi asiakkaan kotona antaa hoitoa, heidät ohjataan facilityyn eli pieneen rakennukseen jossa toimii sairaanhoitaja ja välillä varmasti myös lääkäri. Siellä saa i.v-hoitoa ja muita lääkkeitä, tehdään neuvolakäyntejä tms. Asiakkaista pidetään kirjaa, ja selvitetään koko kyläyhteisön tilannetta taulukoin. Näin he saavat kartoitusta mihin suuntaan kulloinkin ollaan menossa, onko tuberkuloositartunnat lisääntyneet, miten on syntyvyyden ja kuolleisuuden laita ja onko HIV tartuntoja saatu nitistettyä. Taulukot on facilityn seinällä ja niissä on huomattavia aluekohtaisia eroja. Niillä voidaan myös seurata community health workereiden työn laatua.

Jos asiakas tarvitsee pitempiaikaista hoitoa, hänet voidaan viedä "keskussairaalaan". Siellä olemme Even kanssa istuneet viimeiset kaksi viikkoa ja siellä sijaitsee myös HIV klinikka, jossa olemme työskennelleet.

Täältä voidaan asiakas lähettää edelleen eteenpäin erikoissairaanhoidon piiriin, mutta yleensä heillä ei ole varoja kalliisiin hoitoihin. Monet eivät edes käy facilityssa.

Kombewan logo; punainen HIV-nauha, perhe kuvastaa huolenpitoa koko perheestä, vihreä on toivon väri ja tausta on Kenian muotoinen.

Kävimme tänään yhdeksässä huushollissa. Ensimmäisessä paikassa oli noin neljä-viisi vuotias poika, joka sairasti hydrogefalusta (vesipäisyys). Hänen äitinsä ei suostu viemään poikaa sairaalaan, vaikka hänelle on monesti asiasta informoitu. Kyläläisiä ei voi pakottaa hoitoihin, eikä heidän koteihinsa tulla määräilemään. Varovaisesti keskustellaan voinnista ja annetaan käytännön vinkkejä peseytymiseen, puhtaan veden käyttöön, malarialta suojautumiseen, käymälän rakentamiseen.


Tämä vähän yllätti, että täällä ei oikeasti ole ihmisillä käymälöitä ja heitä pidätetään edelleen sen vuoksi. Ensin heitä neuvotaan rakentamaan sellainen, sitten toistetaan kehoitusta muutaman kerran ja lopulta pidätetään jos ei toiletti ala rakentua. Tämän vuoksi kyläläiset usein pelkäävät "viranomaisia" eli sairaanhoitajia ym. koska he pelkäävät että heitä tullaan pidättämään. Hygieniasta huolehtiminen on melko puutteellista. kodit ovat kuitenkin siistejä, vaikkakin lantamajoja heinäkattoineen. Osassa on pieni tupa sisustettukin huonekaluilla ja jopa tauluilla tai valokuvilla. Joka kodissa tepastelee kanat sisällä ja ulkona ja jokapaikassa, samoin koirat ja lehmät ja vuohet. Ja siinä sivussa myös lapset.



Yhdessä kodissa oli nuori nainen, joka oli ollut kahdeksan kuukautta sitten erittäin huonossa kunnossa, koska hän oli syönyt myrkytettyä ugalia. Ugali tehdään siis maissista ja maissi oli ollut pilaantunutta ja siinä oli ollut ötököitä. En tiedä miten nainen ei ollut tätä huomannut, mutta he epäilivät että joku oli tahtonut tahallaan myrkyttää hänet. Pilaantuneesta ruuasta oireina oli ollut näön ja kävelykyvyn menetys. Community health workersit olivat hoitaneet häntä ja nyt hänellä on ainakin osittain palautunut näkökyky ja hän pystyy kävelemään. Hän tekee fyysisiä lihasharjoituksia ja voimistaa itseään edelleen. Ilman community health workersien apua naisen kunto olisi luultavimmin edelleen huono.
Toisesta huushollista löytyi sangen ystävällistä ja sydämellistä porukkaa, oikeen halirutistusten kera meidät saateltiin kotiin sisätiloihin. Siellä oli paljon lapsia sekä laihoja koiria. Perheen isäntä oli yhtä laihassa kunnossa kuin koirat ja hänet community health workeri kehoitti menemään tarkastuksen. Lisäksi pikkutytöllä oli ongelmia kyynärpään kanssa, jonka community health worker totesi "murtuneeksi" ja sitten hän reponoi kyynärpään paikoilleen ja homma oli siinä. Hän kehui olevansa siinä hyvä. Mitään lastoitusta tai muuta tukea siihen ei kuulemma tarvittu. Välillä koitimme tuoda kohteliaasti omia näkemyksiämme esille ja kyselimme potilaista lisätietoja. Mutta, maassa maan tavalla.



Yhdessä paikassa otin syliini ihanan kaksi kuukautta vanhan vauvan. Vauvalla oli vaippoinaan hirvittävä mytty eri kangoja ja muita riepuja. Lopulta vauva tietenkin pissasi syliini "vaipoista" huolimatta. Noh..sattuuhan noita.

Sitten erään torpan portailla oli ihana ihana ihana hampaaton mummo joka ei oikeen kuullut eikä varmaan kunnolla nähnytkään. Hänen kanssaan asui kaksi naista, joille kävimme antamassa HIV neuvontaa ja ehkäisyvalistusta. Myös yleisistä asioista keskustellaan joka käynnillä ja koitetaan pikkuhiljaa iskostaa hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita kyläläisten ajatuksiin ja toimintaan. Myös jätteiden käsittelystä puhutaan.

Jätteenkäsittelyä. Tähän kehoitetaan, eli poltetaan kaikki mikä on mahollista.

Jossain paikassa asui pieni orpotyttö isoäitinsä kanssa ja jossain oli raskaana oleva nuori tyttö, jolle jaettiin samaa yleistietämystä ja tarkastettiin neuvolakorttia. Hätkähdyttävin asiakas oli tällä reissulla
noin viisi-kuusi- vuotias poika, joka oli syntynyt ilman nenää. Hän oli muuten täysin kehittynyt ja samannäköinen kuin muutkin, mutta nenän paikalla hänellä oli pelkkä siisti iho. Flunssan aikana nenäeritteet tulevat kyynelkanavien kautta ulos. Pojalla ei ole ollut asian kanssa liioin ongelmia, mutta nyt olivat silmätipat loppuneet ja silmät siis rähmivät. Pojalle voisi tehdä leikkauksen, ja täten siis nenän, mutta leikkaus maksaa 600 000Ksh, eli 4650 euroa. Tähän heillä ei ole rahaa alkuunsakaan. Lisäksi pojan tulisi aloittaa koulu/päivähoito, mutta häntä ei uskalleta viedä sinne koska häntä alettaisiin kiusaamaan. Tämän asian tiimoilta community health workerit auttavat parhaansa mukaan ja etsivät tilanteeseen ratkaisuja. Pojan itseluottamusta ja itsetuntemusta koitetaan kehittä ja häntä rohkaistaan. Maaseudulla terveydenhuolto kuulostaa kokonaisvaltaiselta ja ihmisläheiseltä. Arvostan todella näiden vapaaehtoisten työpanosta ja kerroinkin sen heille. Olen ylpeä heidän työstään.

Sairaalalle menevä päätie. Tästä lähtee sivuille kinttupolkuja, jotka johtavat kylään. Kylä ei ole samanlainen kuin meillä mielletään, vaan erinäisten puskien ja polkujen takaa ilmaantuu taloja, pihoja ja karjaa.

Isompi kinttupolku

Huomenna käymme edelleen vapaaehtoisten mukana kotikäynneillä. Tällä ryhmällä, jonka kanssa olimme on seitsemän kylää vastuullaan. He tuntevat jokaisen kyläläisen ja kyläläiset tuntevat heidät. Vapaaehtoiset ovat luoneet luotettavat ja luontevat suhteet asiakkaisiinsa ja näin ollen pystyvät helpommin keskustelemaan arkaluonteisista asioista.

Olen kiitollinen, että pääsin heidän mukaansa seuraamaan työskentelyä. Huomenna jatkamme Georgen kanssa.

Töissä, Kombewa II

Lähdettiin Even kanssa kahdestaan aamulla asemalle, josta sitten hyppäsimme matatuun joka vei meidät Kombewaan, kaaaaauas Kisumusta. Matka meni hyvin, pakussa oli enimmillään 21 aikuista ja yksi vauva. Ei kanoja.

Olimme aijoissa paikalla, edes Joan ei ollut vielä tullut ja kotisairaanhoitajat olivat juuri lähdössä tantereelle. Kaikilla oli yllään t-paidat jossa luki Home Based Care Counseling and Testing. He lähtivät kyliin antamaan neuvoja AIDSin hoidosta ja tartuntojen ehkäisystä, hygienian hoidosta ja puhdauden merkityksestä, haavanhoidosta etc.. He myös testaavat kyläläisiä mahdollisilta HIV-tartunnoilta. Olisin kernaasti tahtonut hypätä tuohon kyytiin mukaan, mutta meille oli suunniteltu tälle päivälle kotikäynti lapsen luokse ja maisemareitti kivilohkareille.

Matkanvarrelta maisemia.

Noh..kun nyt Afrikassa ollaan niin eihän nämä suunnitelmat pitäneet paikkaansa laisinkaan. Odottelimme Lilyania ja sitten hän saapui ja sitten hän taas katosi ja sitten taas ilmestyi ja sitten olikin jokin kokous ja ette te nyt pääsekään tänään mihinkään, eikä meillä ole kuskia..mutta voitte lukea näitä oppaita.. No, päivä ei nyt mennyt kuitenkaan ihan hukkaan, opimme paljon kotisairaanhoidosta ja AIDSista.

Kävimme myös syömässä tsapatia kylän kioskilla. Ja juomassa kokikset. Täällä juodaan kokista ihan hirveesti eikä kioskeista ja kaupoista saa muuta kun kokista. No Fantaakin saa, mutta eihän sitä juo erkkikään. Saa nähdä onko mulla enää hampaita kun palaan kotiin.

Ravitseva lounas, tsapatia ja Coka Colaa

Lounastauon jälkeen lähdimme ihan uteliaisuuttamme kävelemään "kylälle". Teimme pienen maisemarundin kävellen ja nautittiin maaseudun hiljaisuudesta ja puhtaudesta jota en voi kyllin mainostaa.

Kioskeja

Palasimme takaisin ja odottelimme taas Lilyania. kohta se päivä alkoikin olla pulkassa, mutta vielä piti jäädä ihmettelemään kun ruohikolle ilmestyi jotain hyönteisiä aivan hillitön joukko. Samantien kotisairaanhoidon maasturikuski kyykistyi paikalle ja alkoi syömään ötököitä. Kana juoksi hännillä ja alkoi sekin ahmimaan ötököitä suurella ruokahalulla. Vähän siinä sivummalla ihmettelin toimintaa ja varovasti kyselin toiselta kuskilta että mitähän tuossa mahtanee tapahtua. Joan (ravitsemusalan ihmisiä) saapui kanssa paikalle ja naureskeli ällistyksellemme. Hän sanoi ötököiden olevan hyvin hyvin ravitsevia ja herkullisia paistettuna. Joo-o.

Otin miehestä (ja kanasta) valokuvia ja kaikkia nauratti kovasti ja sitten minunkin piti maistaa niitä hyönteisiä. Söin yhden. Ei maistunu miltään, ötökän vastaanpyristely loppui siihen kun rusautin sen hampailla keskeltä kahtia ja lipasin siivet huulilta. Huhhuh, mihin sitä vielä joutuu..

Minä proteiiniherkku suunpielessä.

Miehet syömässä ötököitä

No mutta, viime ja tällä viikolla ollaan saatu työskennellä myös HIV-klinikalla. Mun tehtävänä oli mm. istua ottamassa verenpaineita, lämpöä ja painoa potilaista. Mulla oli pöytä ja tuoli "odotus aulan" edessä ja potilaat istuivat pitkillä penkeillä vastapäätä. Se oli kuin mulla olis ollut yleisö ja itse olisin ollut esiintymislavalla. Jouduin huutamaan ensin potilaan nimen ja sitten ottamaan tarkkailut. Välillä tuotti pientä vaikeutta lausua potilaiden nimiä, sukunimet on luokkaa "Adhiambo", "Ochieng", "Nyakoduko", "Okiya"... Potilaat seurasivat jännityksellä kun otin seuraavan kansion ja koitin lausua nimen. Ja sitten nauroivat.

Eturivin naiset viihtyivät erityisen hyvin, kuin stand-upia seuraisivat. No minä menin leikkiin mukaan ja ihan mukava iltapäivä meille tulikin. Välillä joku joutui auttamaan nimenhuudossa mutta selvisin ehjin nahoin. Loppuajasta oltiin medical officerin seurassa, joka on jostain lääkärin ja sairaanhoitajan välimaastosta. Saavat kirjottaa reseptejä jne.

Paluumatka olikin asia erikseen. Jouduimme vahingossa, Even mielestä liian ystävällisyyteni vuoksi, :) odottamaan yhtä nunnaa kotimatkallemme. Odotettiin puun alla noin 45min häntä, jonka aikana lintu kakki päällemme. Vihdoin päästiin jatkamaan matkaa kotiin Kisumuun. Kävelimme päätielle paahtavassa kuumuudessa pitkin päiväntasaajaa. Saimme matatun, jonne juuri ja juuri mahduimme. Lopulta kyydissä oli 22 aikuista, yksi itkevä vauva, kaksi kanaa ja se nunna, joka nukkui vasten Even olkapäätä. Hehe..
Lisäksi kyydissä oli "omenoita" eli kuivattuja sardiineja jotka on paikallisten herkkua. Omenoiden ja afrikkalaisen deodorantittomuuden jälkeen selviytyminen tästä matatumatkasta oli kuin pahempikin koitos, lähes virstanpylväs.

Matatu-pysäkillä

No tällästä tämä.

:)




Kohta teille tulee lunta, ihanaa!!!