Kakamegan sademetsä

Meillä on ollut tässä nyt meneillään kaksiviikkoinen loma. Ensimmäisen viikon sairastin, tiedättehän. Toinen viikko jotenkin vaan meni vähän niinkun ohi.. No paitsi että käytiin me Heidin ja Jarkon kanssa Masenossa. Maseno on pieni paikka parinkymmenen matatukilometrin päässä Kisumusta. Lähdettiin aamulla Jeffreyn johdolla kahdeksaksi bussiasemalle ja hypättiin matatuun.
Kyllä, olen menettänyt matatu-neitsyyteni!
Matkustaminen olikin varsin leppoisaa, kun saatiin hyvät paikat edestä. Ihmisiä poimittiin kyytiin ja jätettiin kyydistä pitkin poikin, kai niissä kohdissa oli jotkut pysäkitkin, mutta ei meidän silmään erottunut. Ei se ollut niin kauheaa kun olin ajatellut, vaikka meitä olikin parhaimmillaan 18 ihmistä samassa pakussa. Ei kanoja. :)

Masenossa sijaitsee yhteistyökumppanimme, Maseno University. Paikallinen ystävämme Jeffrey johdatti meitä pitkin rauhallista maaseutumaista yliopistoaluetta. Yliopistolla on oma maatila ja sairaala, AIDS tukikeskus tms.. Masenossa ei sijaitse kauppoja laisinkaan, vain katukojuja ja kioskeja. Suomesta on nyt viisi kulttuurituottajaa harjottelussa juuri Masenossa. He ovat myös Terve Afrikka-verkoston kautta. "Masenon-tytöt" veivät meidät syömään heille jo tutuksi tulleeseen ruokapaikkaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun uskaltauduttiin syömään afrikkalaista ruokaa paikallisesta "ravintolasta". Ruoka oli erinomaisen hyvää, emme saaneet vatsatautia (koska jokainen on sen jo sairastanut). Palvelu oli nopeaa, joka on melekosen harvinaista näillä leveyspiireillä. Söin nautaa riisillä ja sukuma wikillä ja oli siinä yksi pala potaattiakin. :)

Annokseni

Ruokapaikka

Hypättiin Masenossa myös piki pikin kyytiin ja suunnattiin jälleen kerran päiväntasaajalle. Piki piki on se moottoripyörä. Ja sitten käytiin kattomassa Masenon apinoita. Jarkko kävi ostamassa niille kaksi banaaniakin. :)



Lauantaina lähdettiin porukalla sademetsään Eve, minä, Heidi, Heta, Jarkko, Nina, Hannele, saksalaisvahvistukset Sebastian ja Fabian, sekä brittityttö "that Hazelnut". Matkustettiin matatulla perille ja saatiin oma opas (joka veloitti kolmiskertaisen hinnan opastuksesta). Nähtiin lähinnä apinoita puiden latvustoissa ja perhosia ja ötököitä ja joku puskaeläin, vähän antiloopin kaltainen säikky metsänolento. Ja lintujen äänet kuuluivat kovasti, mutta ei niitä niin näkynyt kun muutama hassu.

Matkan alussa, tautalla näkyy "portti" sademetsään.

Aloitimme patikoinnin aamulla kahdeksalta, kun ulkona oli vielä viileää. Nähtiin ensiksi jotain punahäntäapinoita ja sitten sellaisia joilla oli valkoiset huiskuhännät. Minun kameralla ei niistä paljon kuvia saanut kun niin korkealla olivat. :( On muuten aivan uskomattoman korkeita nuo sademetsän puut, ei niitä saa kameraan mitenkään mahtumaan!

Matkaa kertyi yhteensä vajaat 10km. Käveltiin sademetsässä ja nousimme näköalapaikalle hirveä ylämäki sysimetsässä puuskuttaen. Siitä jatkoimme kuivan hiekkaharjun yli heinikkoon, josta käveltiin vesiputouksille.


Tultiin näköalapaikalta alaspäin kivikkoista rinnettä

Heinikkopolku

Vesiputous

 Matkalla tuli vastaan kaikenmaailman matoja ja termiittejä. Jarkko söi yhden termiitin. Miehet.

Termiitteejä

Matosia

Lopulta päästiin ostamaan kioskista kokikset ja jatkettiin tietä pitkin lähtöpaikalle. Matkan varrella käveltiin kylän ohi ja kuvattiin perimaalaista elämätä. Talot on rakennettu lehmänlantamössöstä. Kävimme museossa ensimmäisellä viikolla ja saimme käydä vastaanvanlaisissa taloissa sisällä. Siellä on pimeää ja huonekaluja ei ole juuri lainkaan. Nukkumapaikat on lattiasta pienellä kaiteella eristetty osa, jonka pohjalle levitetään huiveja ja vilttejä tms.

Jonkun piha. Portista kun astutaan sisään, ensimmäinen edessäsi oleva talo on ensimmäisen vaimon talo. Toisen ja kolmannen vaimon talot ovat sitten ensimmäisen vaimon talon vieressä. Pihapiiriin kuuluu myös aitaus karjalle ja ruokavarastot.

Lauantain retken jälkeen jokaisella tuntuu reisissä kävely ja kiipeily. Tekee ihan hyvää meille, ei olla paljoa liikuntaa täällä harrastettu. Lähinnä uitu uima-altaassa, muuta ei voi oikeen tehdä kun on niin kuuma. Osa tyttölöistä on kyllä jumpannut aika ajoin, jumppavideon tahtiin. Se on hyvä se! :)

Tarinaa

Olen tässä huomannut, että reissu on alkanut kääntymään pikkuhiljaa arjeksi. Enää ei oo silmiinpistävää kun kanat juoksee tiellä ja ihmiset kantavat ihan mitä tahansa päänsä päällä.

Polttopuiden kantoa

Hotellien ym. pihat leikataan käsin terävällä viidakkoveitsellä ja ruoho kerätään tällaisiin säkkeihin ja kannetaan pois.

Tuk tukin käyttö on yhtä tavallista kun hyppäisi aamulla fillarin selkään. Meillä on muuten oma luottokuski "Nahkahousu-Ken". Kennedy tulee aamulla heti soitettuamme noutamaan meidät hotellilta. Kenillä on piiitkät ripset ja nahkahousut. Joka päivä. Samat. Välillä on tullut mietittyä miehen housuvalintaa +27 asteen lämpötilassa, mutta miten vaan.

Nahkahousu-Ken

Sitä on huomaamattaan ajautunut mukaan afrikkalaiseen elämäntapaan. Jos keittiössä näkyy torakka, ei jaksa enää hypätä penkiltä suihkuttamaan myrkkyä mokoman niskaan. Jos se tarpeeksi kaukana, olkoot. Ruuanlaittokin sujuu..



Heta hämmentämässä ugalia..

Markus ja Heta pesemässä kuivattuja sardiineja, eli omenaa.

Nojoo, kuvat on restonomiopiskelijoiden työpaikoilta, me syödään kotona nuudelia. :)


Kadulla kävelee jo eteenpäin välittämättä kymmenen metrin välein uusiutuvasta "Hey, how are you!" huudahduksesta. Tien ylittämiseen ei mene enää neljää minuuttia. Tässäkin liikenteessä on kuin onkin tietynlainen rytmi. No okei..matatu-miehet raivostuttaa vieläkin, mutta siinäpähän pinna kasvaa.

Aloin lukemaan eilen Reijo Mäen Varesta, Huhtikuun tytöt. Lukiessani olin niin upputunut kirjan maailmaan, että Jussi Vareksen tehdessä aamupalaksi kahvia ja grahamleipää tomaatilla, pystyin oikeen maistaman maun suussa. Oikeesti tekis mieli Fazerin paahtoleipää ja suomalaista kahvia. Sillon ehkä tajusin, että minähän oon unohtanu suomalaiset rutiinit ja tottumukset ja täällä vaan elelen noin vaan Afrikassa niinkun tämä nyt olis ihan jokapäiväistä. Täällä en oo juonu kuppiakaan kahvetta, koska tiedän etten pidä siitä.

Siihenkin on tottunut, että joka päivä on ajateltava omaa turvallisuutta. Mitä reittiä mennään ja millä, kenen kanssa, mitä otan mukaan vai mennäänkö ollenkaan. Mutta kyllä tämä hotelli tuntuu turvalliselta, ihan kodilta oikeestaan. Duke on mun koti ja Eve, Heidi, Heta, Markus, Ella, Hannele, Nina, Hazel, Cornelia, Victor, Kiki, Dj.Ned (!!) ja manager-John on kuin perhettä. Ja William, floridalaiden "valelääkäri väärennetyllä passilla". Tilasto-perskärpänen. Ja joo, meillä on oma Dj, joka soittaa joka ikinen perjantai ja lauantai yhdeksästä kahteentoista, samoja omia levyjänsä. Saa sinne toiveitakin esittää, mutta dj:llä on hieman..hmm..ailahteleva luonne. Joskus saadaan kuulla dj-tä lisää, esim. jos on kansallinen juhlapäivän aatto..yah.

Dj Ned

Linkki dj.nedille ja löytyy se kyllä facebookistakin
http://www.reverbnation.com/djned

:)

Markus, Heta, Heidi, minä, Eve ja Jeffrey yökerho Signaturissa. Olipa sitten ensimmäinen ja viimenen kerta kun sinne läksin. Sisään piti mennä metallinpaljastimien läpi ja turvamiehillä oli kiväärit. Uijui, uijui..

Arkipäivät kuluu samaa rataa kun Suomessa, töihin-kauppaan-kotiin-ruuanlaittoon-nettiin-pyykkäystä/siivousta jne... Lomasta en vielä osaa sanoa kun ensimmäinen viikko meni pidellessä futonia kiinni sängynpohjassa. Vapaapäivinä käydään ulkona syömässä ja hoitelemassa pankki- ja kauppa-asioita, uima-altailla tai reissuilla, kuten safarilla.




Heidin ja Hetan pyykkipäivä.  

Toisinaan vaan rötkötetään Even kanssa sängyillä ja nauraa rätkätetään meidän tohelluksille ja tälle koko meiningille. Parhaimmat naurut saadaan omista mokista, kieliongelmasta tai kultturillisista eroista, joita me ei tajuta. Huumori auttaa pysymään kasassa.

Ensimmäisenä harkkapäivänä luettelin ihan pokkana lääkärille tämän kysyessä ihmisen vitaalielintoiminnot: consciousness, breathing and circumcisium (=tajunta, hengitys ja ympärileikkaus). Tarkoitukseni oli kuitenkin jotakuinkin consciousness, breathing and circulation (=tajunta, hengitys ja verenkierto). Noo..pikkujuttuja, tais mennä paikalliselta sairaanhoitajaopiskelijalta purkka kurkkuun kun tyrskähti vieressä koittaen pitää naamaa peruslukemilla. Mitähän se ois lucasin elena tähän tuumannu englannin opettajana..

Onhan näitä. No minä alan vielä aikani kuluks kattomaan elokuvaa, onhan se loma saatava kulumaan. Naapurihuoneen leffat on jo katottu läpi, täytynee tyytyä Kun fu Panda kakkoseen, kiitos Heidi, on tää ihan hyvä!

:)

Afrikka antaa, Afrikka ottaa..

Tällä viikolla olenkin saanut tutustua sairaalamaailmaan Keniassa aivan toisesta vinkkelistä. Viikon kestäneen miedohkon ripuloinnin jälkeen lähdin Hetan kanssa käymään lääkärissä. Meitä on kehoitettu menemään paikalliseen Aga Khan nimiseen sairaalaan jos itsellä on tarvetta lääkärikäynnille. Paikasta saa "länsimaista" hoitoa ja sairaala on siisti (siis jos ei ota huomioon liskoja ja megamuurahaisia). Sairaalaa käyttää länsimaalaiset, varakkaammat paikalliset ja rikkaat intialaiset.

http://www.agakhanhospitals.org/kisumu/index.asp

Olimme kuulleet, että intialaisen lääkärin "Ali-boyn" vastaanotolle pääsee samantien, jos maksaa vaan vähän ekstraa. No minä maksoin. Sairaalassa homma toimii seuraavasti:

• ensin maksetaan käyntimaksu ja sinut kirjataan sisään
• jonotetaan sairaanhoitajan vastaanotolle, joka mittaa verenpaineen, lämmön, saturaation, pulssin ja punnitsee painon (Hetan paino heitti kahdessa päivässä 8kg, joten puntarin luotettavuutta saattaisi epäillä...) Sairaanhoitaja kutsuu sinua jollain nimellä, itse olin "Emily" (Riikka Emilia)
• tämän jälkeen mennään istumaan samaan tilaan, mutta toisille penkkiriveille, jonottamaan lääkärille pääsyä vastaanottaja kutsuu sinua, tällä kertaa olin pelkkä "Rii" :)
• lääkäri tekee diagnoosia ja määrää labrakokeita (tässä vaiheessa selvisi ettei lääkäri ollut mikään Ali-boy, vaan Dr. Allibhoy.. :)
• tämän jälkeen otetaan vastaan lääkäriltä saadut laput, joissa lukee koko nimesi "Emillia Riika". sukunimen käyttö on turhan ylimainostettua...
• kävelet labraan ja jonotat vuoroasi. "Rikka!". Sitten maksetaan verikokeet ja odotellessasi voit käydä pukertamassa kakkia purkkiin jos on tullakseen. (viime kerralla pieni lisko katseli toimintaani nätisti seinällä hengaillen)
• no..tämän jälkeen mennään takaisin sinne lääkärin vastaanotolle, odottamaan tulosten saapumista. kun vastaanottava hoitaja ojentaa sinulle vastaukset, koitat jossain vaiheessa ujuttaa itsesi taas lääkärin vastaanotolle, jotta hän voi kertoa niistä jotain ja määrätä lääkkeet
• kun olet saanut ohjeet ja lääkereseptit, menet sairaala-apteekkiin. jätät reseptit laatikkoon ja menet taas odottamaan kun omaa nimeäsi ehkä huudetaan. maksat lääkkeet ja voit lähteä kotiin

Simple as that.. Kesti kolme tuntia.

No mutta, ensimmäisen lääkärissäkäynnin jälkeen sain diagnoosin; ameeba. Ameeba on valejalkainen alkueläin, joka aiheuttaa suolistotulehduksia. Se voi tarttua saastuneen ruuan ja juoman välityksellä ja hoidetaan antibiootilla. Kuulostaa yksinkertaisalta, eikö?! :)

No minäpäs jatkan.. Sain siis kolmen päivän antibioottikuurin. Olin lääkärissä tiistaina, joten oletuksena on olla kutakuinkin torstaina kunnossa. Keskiviikkona oli alkoi tuntua kuitenkin vähän pahemmalta, miedohko ripuli olisi ollut lähinnä ihan kiva. Eve kantoi sapuskaa ja juomia huoneeseen ja huolehti kunnostani.

Vointi huononi torstaina niin etten jaksanut lähteä muiden kanssa syömään vaan jäin hotellille nukkumaan. Vilutti ja jomotti. Nukuin pari tuntia ja sitten mittasin lämmön, 38.4. Osaltani oli nyt toistamiseen peruttava Mombasan matka. Heta, Eve ja tilallani Markus pääsivät katsastamaan miltä rannikolla näyttää. Ella muutti kämppikseksi tuuraamaan Eveä. Otin Panadolia ja nukuin vain, koska verikokeessa ei näkynyt malaria-parasiitteja ja saamani lääkkeen sivuvaikutuksissa luki kuume. 

Koska torstai oli paikallinen juhlapäivä Dr.Allibhoy oli vapaapäivän vietossa. Heidin avulias palomies-sairaankuljetta-poikaystävä Jarkko oli ystävällisesti saapunut parihiksi edellispäivänä lomailemaan kanssamme. Meillä oli kanyylit, tippaletkut ja nesteet mukana, Suomesta asti tuotuna. Jarkko laittoi mulle tipan ja vointi hieman koheni.

I.v. yhteyttä avaamassa. huom. Jarkon otsalamppu, salamavalo hämää, valaistus ei ollut loistava..

Sain vaaleanpunaista kissa wc-paperia 10 rullan pakkauksen.. ja huomatkaa, puuroa, päivän lehti, juomia..siis loistavaa hoitoa!! :)

Illalla kuume alkoi taas nousta (39.0) ja olin melko horkassa. Ystävämme Britanniasta, Hazel kertoi, että sairaalan ensiapu on auki. Hän kävi kysymässä Cornelialta (tarjoilijatar) että soittaisiko hän meille taksin niin käymme sairaalassa. Hotellin johtaja John lähti saattamaan meitä sairaalaan, koska pimeällä ei ole turvallista liikkua, edes taksilla. Ystävällistä Johnilta. Heidi lähdi myös matkaan henkiseksi tueksi. Olo oli turvallinen, mutta vähän kyllä itketti kun tuntui kurjalta ja jännitti.

No, proseduuri oli kutakuinkin sama kuin edelliskerralla, mutta pääsimme nopeammin kun oli ilta ja potilaita vähemmän. Tällä kertaa ystävällinen naislääkäri totesi, että minulla on ameeban lisäksi suolistobakteeri-infektio. Sain toiset antibiootit ja panadolia. Njaa..

Perjantaina vointi huononi entisestään. En ollut nukkunut kahteen yöhön, enkä syönyt juurikaan kahteen päivään. Kuumetta piti edelleen. En jaksanut lukea, kuunnella musiikkia, katsoa telkkaria tai edes facebookata, and that´s a lot! Jarkko ei tällä erää löytänyt enää ehjiä ja tarpeeksi paksuja suonia, joihin oltaisiin saatu tippa laitettua. Nämä ihanaiset kanssamatkustajani vaativat jälleen viedä minut sairaalaan, jonne lähdin vastustellen. Tällä erää turvajoukkona oli Ella, Nina ja Hannele. Pakkasin jo mukaan yövaatteet, wc-paperia, pesuaineita, vettä tms. siltä varalta että jään sairaalaan yöksi. Kello oli puoli kaksitoista.

Sain sairaalassa myös korvahierontaa. :)

Pääsin melko pian lääkärin vastaanotolle ja Ella tuli toisiksi korviksi, sillä ei ollut lainkaan varmaa että tajuaisin puoliakaan mitä minulla sanottaisiin. Kerroimme kuinka kuivunut saatoin olla ja jatkuvasti lisääntyneestä vatsan kramppailusta. Sain kahta tai kolmea lääkettä suonensisäisesti ja nesteytystä. Kuume hävisi samantien ja olo reipastui. Parin tunnin reissun jälkeen olin valmis lähtemään hotellille mukanani elektrolyyttijuoma-annospusseja. Nukuin yön hyvin.

Tänään olen pitänyt itselläni nestelistaa ja koittanut nauttia vähän väliä jotain syötävää ja juotavaa. Nämä muut mulle nauraa, pöydällä on input ja output lista. Olo on jo paljon parempi. Saa nähdä mitä nämä tulehdukset jättävät jälkeensä. Riskit oli tiedossa matkaan lähtiessä, mutta tässä sitä nyt ollaan.

Kävin äsken kattoterassilla hakemassa soodavettä ja haukkaamassa raitista ilmaa. Samantien katolle tullessa Cornelia huudahti "Rikka!" ja sain aploodit henkilökunnalta (Victor, Wyclife, Nicholas ja Cornelia) kun olin jo tolpillani! Ihanaa porukkaa tämä meidän Duke-perhe! :)

Ollaan pyritty ilmottamaan opettajille ja organisaation jäsenille tilanteesta, ja tietenkin myös kotiin.
Nyt odotellaan että vatsa rauhottuu, jotta pääsen jatkamaan toista lomaviikkoani.

Näillä mennään! :)

Temak - City of Hope, töissä

Tänään kävimme tutustumassa Temak- nimiseen paikkaan. Se on perustettu yksinhuoltajaäideille, orvoille, leskille ja muille apua tarvitseville. Paikassa on keittiö, josta voi tilata afrikkalaisia ruokia ja juomia. Siellä on päiväkoti/koulu lapsille, sekä terveyspalveluita.

Paikassa saa terveydenhuoltoa jos potilaalla ei ole varaa ajaa kaupunkiin asti sairaalaan. Vastaanotto on ikään kuin terveydenhoitajan vastaanotto ja siellä työskenteli tänään yksi hoitaja.

Tavoitteena on kohottaa naisten itsetuntoa, kannustaa töihin, opastaa lastenhoidossa, terveydenhoidossa ja elämässä yleensäkin. paikassa on mahdollisuus hyödyntää omaa osaamistaan ompelemalla, korujen tekemisellä, tietotekniikan käyttöä, eläintenhoitoa, maataloustöitä, ruuanlaittoa… Temakilla on oma puutarha ja farmi. Lampaita, vuohia, lehmiä ja kanoja. Aamulla ruokitaan eläimet ja keräillään kananmunat, lypsetään lehmä ym. Huomenna päästään itsekin osallistumaan tähän!! J

Kerran kuussa järjestön henkilökuntaa kiertää maaseudulla ja kauempana asuvien luona. Tämä kestää noin neljä päivää. Kotikierroilla annetaan opastusta ja viedään koteihin tarvikkeita, joista naiset valmistavat myyntiin erinäisiä tavaroita. Näitä myydään Mega City-kauppakeskuksessa sekä Masai Market torilla. Naiset valmistavat paperista, muovipusseista, siemenistä ja helmistä tehtyjä kauniita koruja. Osa tarvikkeista ostetaan Nairobista asti. Järjestö ottaa tuotosta itselleen 60% ja 40% jää naisille itselleen. Organisaatio maksaa osallaan työntekijöiden palkat, sähkön kulutuksen ym. juoksevat kulut. Jäsenille maksetaan pientä ”palkkaa”. Temakissa he saavat syödä edulliseen hintaan. He voivat joko tulla paikanpäälle tekemään töitänsä ja jättää lapsensa samassa pihapiirissä sijaitsevaan päiväkotiin, tai he voivat tehdä töitä kotona ja Temak käy keräämässä myytävät tuotteet kerran kuussa ja viemässä lisää tarvikkeita. Ja maksamassa palkan tietenkin.

Meidät vastaanottanut nainen oli aivan ihanan sydämellinen ja syystäkin ylpeä työstään. Järjestössä on toki mukana miehiäkin. Jäsenet ja heidän lapsensa olivat hyvin vastaanottavaisia ja iloisia, ja heitä sai valokuvata. Yksi naisista alkoi heti opettaa mulle Singerin käyttöä..

Paikka oli todella mukava. Tehtiin yhden 21-vuotiaan tytön kanssa koruja. Aika meni rattoisasti maaseudun ihanassa rauhassa, lintuja kuunnellen. Kylläpä ne laulaakin eri tavalla kun Suomessa. Pikku tiput tepastelivat kanaemon perässä pitkin poikin pihaa.

Tässä paikassa on tekemistä on joka lähtöön. Lapsien opetuksessa voi olla mukana, kotikäynneillä, korujen tekemisessä voi auttaa, ompelemisessa, ruuanlaitossa ja eläintenhoidossa. Huomenna saadaan tehdä korut itsellemme, jos ollaan ahkeria. Harmi kun vietetään siellä vaan kaksi päivää. Mutta ehkä vuohien lypsäminen ja korujen tekeminen ei kuulu sairaanhoitajan hommissa prijoriteeteissä sijalle yksi. Harmi.

Tässä linkki paikan nettisivustoille.
http://www.afrikapamoja.org/home/vision
Sivustolta voi tehdä myös tilauksia nettiteitse. Ihania koruja! :)

Vastasynnyttäneiden osasto, töissä

Yhden viikon harjotteluista teimme Even kanssa samaisessa Nyanza Hospitalissa, synnyttäneiden vuodeosastolla (postnatal ward). Obaman lastensairaalaan verraten saimme osallistua enemmän työntekoon tällä osastolla. Osasto on ulos puoliksi avoin käytävä, toisella seinustallaan potilashuoneet.

Joku sairaalan osasto

Huoneet on jaoteltu potilaiden voinnin mukaan.

• Yksi huone on akuuttihuone, jossa on esim. juuri keisarileikkauksesta tulleet äidit vauvoineen tai raskaana olevat joiden tilanne on akuutti.
• Yksi huone on postoperatiivinen, 3. pop:iin asti, eli he joiden keisarileikkauksesta on kulunut enintään kolme päivää.
• Yksi huone on sairaille raskaana oleville äideille
• Yksi huone on "lainassa" synnytyssaliin, eli siellä on synnyttämään tulleita, avautumisvaiheessa olevia.
• Kahdessa huoneessa on kotiinlähteviä äitejä vauvoineen.

Koska potilaita on niin paljon, hoitajat eivät pysty muistamaan potilaidensa nimiä ja vointeja ulkoa. Siksi asia on järjestetty niin, että suurinpiirtein samanvointiset ovat samassa huoneessa. Kun vointi muuttuu, äiti, vauva ja heidän tavaransa muuttavat seuraavaan huoneeseen. Hoitajat auttavat äitejä muuttamisessa. Jos potilaan peitto on puhdas (=ei veritahroja), peitto siirretään huoneeseen äidin mukana, koska niitä ei muuten riittäisi. Eikä ne kyllä riitä tästä huolimattakaan.

Liinavaatekaappi. (puhtaat)

Likaiset liinavaatteet

Aamu alkaa täälläkin raportilla, jonka yövuorossa ollut hoitaja lukee suoraan potilaskansioista. Tämän jälkeen kierretään huoneet läpi, tarkastetaan että äidit ja vauvat ovat elossa. Raskaanaolevien äitien masut palpoidaan (tunnustellaan käsin) ja kuunnellaan vauvan sydänäänet. tämän jälkeen autetaan äitejä vaihtamaan puhtaat lakanat. tämä sairaala ja tämä osasto tarvitsisi uusia lakanoita ja peittoja. Lakanat ovat aivan riekaleisia ja niissä on vanhoja tahroja ylt´ympäriinsä. Lakanoissa on suurin kirjaimin teksti GOK-MOH (Government of Kenya, Ministry of Health), jottei niitä varastettaisi. Lisäksi lakanat asetellaan niin päin, että teksti näkyy potilaille selvästi.


Kierron jälkeen aloitetaan lääkkeenjako. Kärryn kanssa kierretään huoneet läpi, kansion kannesta huudetaan potilaan nimi, hän ilmottautuu ja lääkkeet annetaan. Olemme osallistuneet lääkkeenjakoon kovasti näinä viikkoina, alkaa jo hahmottua heidän kirjaamistyylinsä ja käsialansa.

Lääkkenjakoa. Kuvassa Eve oik. ja tanskalainen Mia vas.

Täällä käytetään paljon lyhenteitä ja eri merkintöjä kuin meillä;

ct = control
cxr = computer tomography
rx = treatment
rr = respiration rate
dwr = doctors ward round
1/52 = lääkkettä annetaan yhden viikon ajan
1/7 = lääkettä annetaan yhden päivän ajan (5/7 = viiden päivän ajan)
svd = spontanius vatex delivery (normaali synnytys, pää edellä)
...

Yleisesimpiä lääkkeeitä joita äideille annetaan on rauta, antibiootteja (amoksisilliini, metronidazole, tinidazole, ceftriaxone), diclofenakkia ja morfiinia kipuiluun ja aldometia korkeisiin verenpaineisiin.

Lääkekaappi

Lääkkeen jaon jälkeen on teetauko. Tämän jälkeen ryhdytään kirjaamaan. Kansioit ovat lajiteltu huoneiden mukaan pinoihin. Saman huoneen potilaiden kansioihin tulee aina sama teksti. Riippumatta siitä mitä todellisuus on. Jos potilaalla on jotain erityistä (oksennus, ripuli, kuume, korkea verenpaine, paljon vuotoa..) siitä voidaan mainita. Lääkärit tekevät työtänsä sujuvasti hoitajien ohessa, mutta kommunikointi on lähinnä papereiden varassa.
Meille neuvottiin kirjaamaan seuraavanlaisesti:

7:30 a.m. Patient received stable
8:00 a.m. Bedmaking done
9:00 a.m. Ceftriaxone 2g ...given. Medication done.
10:00 a.m. DWR


Kirjaamisessa kestää melko pitkään. Tämän jälkeen annetaan iltavuorolle raportti ja he suorittavat lääkärin kierrolla määräämät toimenpiteet (ultraääni, lääkitys..). Iltapäivällä on toinen lääkkeenjako. Iltavuorosta en osaa sanoa, koska sen tekeminen ei ole täällä suositeltavaa pimeällä liikkumiskiellon vuoksi.

Tämän kaiken ohessa sisään- ja uloskirjataan potilaita. Tehdään haastatteluja ja HIV-positiivisille neuvotteluja ja annetaan ohjeita. Seinillä on paljon ohjeita ja neuvoja siitä, kuinka asioita tulisi hoitaa.

Julisteessa kannustetaan 1-60 päivän ikäisten poikavauvojen ympärileikkaukseen.

Ohje hoitajille, kuinka neuvoa HIV/AIDS potilasta

Monta asiaa on jotka hoidetaan hyvin, mutta paljon on epäkohtia. Potilaslähtöisyyttä ei täällä ole juuri lainkaan. Jos omainen haluaa kysyä potilaan vointia, hoitaja vastaa hyvin laiskasti ja näyttää sen myös kasvonsa ilmeellä, ettei häntä paljoa huvittaisi. Täällä ei juosta hiki hatussa pitkin käytäviä, vaan asiat hoidellaan kun hoidellaan.

Potilaiden kotiuttamisessa tulisi erityisesti kiinnittää huomiota ohjaukseen, sillä ihan perus käsihygienian merkityksen tietämys on täällä olematonta. Odotan kotisairaanhoidon jakson alkamista, jolloin on mahdollista käydä asiakkaiden kotona näyttämässä konkreettisesti esimerkkiä.

Tästä linkistä pitäisi päästä katsomaan kuviani facebookissa. En oo varma toimiiko se heille, jotka eivät ole itse facebookin käyttäjiä, mutta kokeile!
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10150352152754034.361331.641069033&type=3

Eläimet safarilla

Jo ensimmäisenä päivänä nähtiin safarilla koko joukko eri eläimiä. Jo matkalla bongattiin seeproja ja niitähän oli lisää kun päästiin safarialueen ”portista” sisään. Impalat ovat pieniä ja kauniita ja viihtyvät gasellien seurassa. Antiloopit ovat isoja ja ujoja. Niistä en saanut kun takapuolikuvia.

Impala

Gaselli

Antilooppeja

Kauempana savannilla nähtiin isoja joukkoja seepra ja wildbeast laumoja. en oikeen löydä vastinetta englanninkieliselle nimitykselle wildbeast. Se on vähän kuin visentti, mutta pienempi ja kuitenkin vähän enemmän poromainen…

Seeproilla ja wildbeasteilla on joku Yya-sopimus, sillä ne elävät sulassa sovussa keskenään. Tällä on tarkoituksensa. Seeprat ovat vahvempia kuin wildbeastit ja seeprojen potku voi olla kohtalokas. Siksi seeprat menevät ensin esimerkiksi juomaan, koska krokotiilit eivät kuulemma hyökkää seeprojen kimppuun, ne pelkäävät potkuja. Wildbeastit käyttävät seeproja ikään kuin kilpenään. Lisäksi seeprat kulkevat suuren lauman reunoilla, samasta syystä, toimien kilpenä, sillä wildbeastit ovat leijonien herkkua.

Wildbeast tai wildebeest tai mikähän lie..

No entäs sitten ne seeprat, mitäs hyötyä heille on mokomista siipeilijöitä?! No hyö ovat laittaneet viisaat päänsä yhteen ja tuumanneet, että jos se leijona kuitenkin hyökkää, niin wildbeastit ovat niille helpompia saaliita, heikompia ja hitaampia ja näin ollen jättävät seeprat kokonaan rauhaan. Ja lisäksi wildbeast syö pitkää heinää ja tämän popsittuaan seeprat saavat näppärämmin nautittuaan matalampaa ruohoa, joka on heille mieleen. Näppärää.

Wildbeastit ja seeprat vaelluksela. Kuva: Hannele

Elefantteja oli paljon! Eri kokoisia ja näköisiä. Lauman johtaja on yleensä isoäiti, vanhin naaras. Hänet erottaa, ryyppyjen määrästä. Ja toki myös siitä, että hän pitää lauman ojennuksessa töräyttelemällä ilmoille ohjeita ja kehoituksia. pienimmät norsuvauvat pyörivät emonsa lähettyvillä, lauman sisäpiirissä ja koittavat kipittää emonsa perässä, välillä sen hännästä kiinni pitäen. Uros elefantti pyörii omissa oloissaan savannilla vaikuttavan näköisenä ja kokoisena komeine syöksyhampaineen. Pienenä poikasena urospuoliset elefantit saavat elellä laumassa, mutta teini-ikään tullessa ne alkavat ottaa etäisyyttä laumasta. Mitä vanhempi se on, sitä pitempi on välimatka laumaan. Lopulta välimatka kasvaa niin, että uros irrottautuu laumasta kokonaan. Yhdessä näkemässämme laumassa norsunuorukainen sai kyytiä, kun sen samanikäinen naaraskaveri kävi sitä jo tuuppimassa tiehensä..

"Tuups tuups.."

Elefanteilla on diili, että jos poikasen emo sattuu kuolemaan, joku toinen emo ottaa orvoksi jääneen poikasen huolehtiakseen. Sama pätee leijoniin. Lauantaiaamuna nähtiin, kun pikkuleijonat olivat aamuhippasilla. Voi että se oli hauskan näköistä, ihan kun kotikissat olisivat telmineet keskenään, mutta vähän isommassa koossa. Eveliina sai tästä hienoa videokuvaa, kuten myös toki muistakin eläimistä!

Toisella reissulla törmättiin naarasleijonaan, joka oli kaikesta äsken mainitsemista seepran voimista huolimatta saanut saaliikseen seepran. Se oli sitä hieman haukannut, ja nautiskeli saaliistaan köllötellen puun varjossa seepran vieressä. Se oikeen taisi pantata illallistaan muilta haaskalle pyrkiviltä. Hienoisen matkan päässä oli jo korppikotka odottelemassa.

Leijona ja hänen paistinsa :)

Korppikotkanen

Mielenkiintoista olis ollut jäädä seuraamaan, miten haaskan kanssa käy, ja kuinka moni eri eläin sitä käy vuorollaan haukkasemassa, mutta ilta oli tuloillaan ja piti kiirehtiä pois pimeän alta. Harmi sinänsä, mutta tulipahan nähtyä tämäkin.

Kirahvilauma oli uskomaton näky, ihan kuin jotain dinosauruksia. Ne liikkuvat kevyesti ja kun joku pinkaisi juoksuun, näytti ihan kun se olis liitänyt, niin kevyeltä näytti meno. Mutta kiivetä ne ei osaa yhtään. Tien ylitys ja penkereelle nousu vei aikaa ja näytti vaivalloiselta. Kirahvit on mielettömän kauniita ja väritys on ihana, ihan kun se olisi piirretty. Ja miten näppärästi ne saakaan syötyä piikikkäästä akaasiapuusta hedelmiä pitkän (!!) kielensä avulla.

Hyeena-emo vahti poikasiaan pesällään. Isäntä makoili kauempana, laiskasti meitä vilkuillen. Emoa vähän taisi mietityttää meidän paikalle saapuminen, oltiinhan noin viiden metrin päässä pesältä. Emo kiepahti pesään suojelemaan poikasiaan, vain valtava pää pilkotti kolon yläpuolella. Pienistä poikasista näkyi vain nopeasti harmaat töyhöttävät selkäkarvat, sellaiset vauvankarvat. J Hyeenat ovat muuten todella isoja! En tiennytkään. Kaula on valtavan paksu ja vahva, ja elikko on isoa sutta suurempi. Vähän aikaa emo istuskeli pesässä, kunnes tuli pois ja meni kauemmas.

Hannelen ottama kuva hyeenasta.

Sakaalit ovat taasen hirmu pikkuisia. Ja voi mahoton miten lutusia niiden pennut ovat! Ne leikkivät pusikoitten ympäri hippaa ja kiusasivat toisiansa. Yksi kantoi suussaan jotain, varmaan pikku myyrää tai vastaavaa. Toiset koittivat saalista vähän varastella. Emo katseli kauempana niiden perään ja mietiskeli arkipäiviänsä.

Sakaali (Hannelen ottama kuva)

Leopardi pongattiin melko läheltä majapaikkaa. Se oli kiivennyt puun oksalle aamupäivää viettämään.  kovin lähelle ei päästy, mutta riittävän lähelle. Ihastuttava eläin. Samoin kun gepardi. Olen ymmärtänyt, että niitä näkee harvemmin, mutta kyllä me nähtiin sellasia kolmeen eri kertaan. Yksi hyvin kaukaa, kaksi hyvin läheltä. Viimeisellä kerralla gepardi oli selkeästi saalistuspuuhissa, kun silmäili gaselleja sillä silmällä. valitettavasti meillä ei taas ollut aikaa jäädä tilannetta kummemmin seuraamaan, mutta radiopuhelimesta kuultiin, että noin puoli tuntia lähtömme jälkeen se oli saanut päivillistä gasellista. Rouskista!

Hannelen ottama kuva leopardista.

Puhvelit oli hassuja mölliköitä, vähän niinkun suuria suuria sonneja. Ne syödä mussutteli kaikessa rauhassa isoissa laumoissa ruohoa ja välillä tuijotteli meitä. Haisivat vähän pahalle.. Luulis että niillä on kauhean kuuma siinä karvassansa.

Möö möö

Etelä-Afrikan ”Big five” on leijona, puhveli, leopardi, elefantti ja sarvikuono. Näistä näimme kaikki muut paitsi sarvikuonon. Sitä kyllä kovasti etsittiin, mutta turhaan. Ehkä näemme niitä Nakuru-järven läheisyydessä seuraavalla luontoreissullamme. Sarvikuonoja on harvassa, koska niitä salametsästetään sarvien vuoksi paljon.

Lintuja nähtiin koko kirjo. Yksi oli nimeltään secretary, eli sihteeri.

Toisen kaunis ja iso lintu, etelänkruunukurki on esim. Ugandan lipussa.

Pieni sininen lintu oli loistokottarainen.

Afrikanmarabu nähtiin myös. Ja oli paljon muita, joiden nimiä en muista. Korppikotka ja piispahaikara ovat suurimpia näkemiäni lintuja, vaikuttavan kokoisia.

Ai niin, no mutta strutsejakin nähtiin, ensin muutama naaras ja sitten taas yksinäinen uros. Seurattiin strutsi herran liikkeitä kauempaa ja huomattiin sen askelten nopeasti kiihtyvän naaras strutsin nähdessään. sitten se aloitti tanssiesityksen, heilutteli suuria mustia siipiään edestakaisin. Naaras kävi maahan makoilemaan ja uros hyppäsi selkään, teki temput ja jatkoi matkaansa. Naarasta olis vielä vähän kiinnostanut moinen komistus, mutta turhaan sai kävellä perään. Hmp...ei kannata, miehet!

Krokotiilin poikanen tai joku pikku kroko nähtiin Mara-joella. Siellä se pötkötteli hietikossa ja  piti suutaan auki. Se sen vuoksi, että tällä tavoin viilentävät aivojansa. Ei siitä sitten sen enempää…

Apinoita nähtiin vain vilaukselta heinikossa. Johtaja apina lähti meitä kohti käpöttelemään ja muutama muu seurasi perässä. Punapersepaviaanin perässä. Oli ne pelottavia, ja onneksi lähettiin karkuun ennen kun lähelle tulivat.

Tansanian ja Kenian rajalla saatiin sitten nousta autosta pois, vaikka Jooseppi oli meitä asiasta varoitellut. (?!) Nyt se tuntui olevan ihan turvallista. Savanni jatkui Tansanian puolella Serengetin kansallispuistoksi, vaivaiset 30 000 neliökilometriä. Tiedä sitten kuinka monta silmäparia meitä vahtasi pusikoissa. Jooseppi mokoma alkoi meitä kiusaamaan ja kertoi ettei eläimet hyökkää mustien ihmisten kimppuun koska Maasai-heimon soturit metsästävät niitä ja eläimet pelkäävät sotureita. Mutta valkoinen liha se on maukasta… J

Tansanian ja Kenian rajalla

Nähtiin muutamaan otteeseen myös gepardi. Toisella kerralla se tuli aivan auton lähelle. Hieman se epäröi, mutta rauhallisesti tallusteli kohti autoja. Sitten se kellahti keskelle tietä selälleen ja kieri siinä hetken. Kuskimme Jooseppi ajoi onneksi paalupakalle, jotta saimme parhaat kuvat gepardista. :) Noin puoli tuntia lähtömme jälkeen kuului radiopuhelimesta viesti, että gepardi oli saalistanut gasellin. Muut safarilaiset olivat nähneet saalistuksen, mutta meidän piti harmiksemme lähteä pois, jotta ehdittäisiin pois pimeän alta.

Gepardi (Hannelen ottama kuva)

Gepardi (Hannelen ottama kuva)

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä omat suosikkini; mangustit ja villisiat!! Voi herttinen sentään että toiset osaa olla suloisia. Villisiat juoksivat vatsat pömpöllään ja harjas hulmuten, ja ohuen ohut häntä pystysuoraan ylös sojottaen. Hihii, että ne olikin hauskoja! Ja koko perhe samalla tapaa pörhälteän, jonossa tietenkin.

Villisikaperhe (Hannelen ottama kuva)

Mangusteista en saanut kuvaa, sen verran sukkeliat ovat. mutta näin kuitenkin, edes vilaukselta! Se oli yksi tavoite safarilla ja onneksi toteutui.

Aivan mahtavia hetkiä koettiin ja nähtiin. Suosittelen lämpimästi. Jos isolle rahalle ei ole muuta käyttöä, niin vie itsesi Mara Serena Safari Lodgelle lomaa viettämään.

http://www.serenahotels.com/serenamara/default-en.html