Harjoittelupaikat

Tänään päästiin vilkaisemaan tulevia harjottelupaikkoja. Ensimmäinen vierailukohde oli Sant Teresa/Sant Claire orpokoti. Orpokodissa on noin. 60 lasta, jotka ovat vanhempiensa hylkäämiä tai heidän vanhempansa ovat kuolleet. Pieni Paul-poika tepasteli toimistossa sisar Lucyn kanssa meitä vastaanottamaan. Hänet oli löydetty päivän ikäisenä. Vanhemmat hylkäävät lapsia esim. jos vanhemmat eroavat, tai lapsi on sairas, esimerkiksi kehitysvammainen. Jos nainen tulee raiskatuksi ja tulee raskaaksi, hän moesti hylkää lapsen synnytettyään. Lisäksi irtosuhteista syntyvät lapset jätetään oman onnensa nojaan. Lapset jätetään jonnekin näkyvälle paikalle, esimerkiksi rautatieasemalle, josta joku hänet voisi löytää.

Orpokoti oli suhteelisen siiti paikka ja henkilökunta oli sydämmellisiä. Lapsia nukkuu kaksi per sänky ja sängyt ovat kahdessa kerroksessa. Heillä on oma leikkipuisto ja keittiö ja ruokailutila. Heillä on myös kolme koululuokkaa, jossa on jokaisessa eri tasoista opetusta. Kerran vuodessa tehdään testi, jonka läpäisevä pääsee ylemmälle luokalle.

Toinen vierailukohde oli Lutheran Church School for the Mentally Handicapped, eli henkisesti kehitysvammaisten koulu. Koulu sijaitsi valitettavasti kaatopaikan vastapäätä. Mutta muurien sisältä löytyi Paavo Väyrynen Block. Itselleni jäi vielä epäselväksi mikä se oli, mutta ilmeisesti kyse on jostain 80-luvulla tehdystä lahjoituksesta.

Oppitunnilla oli myös koira (takana), mutta se oli kovin kyllästynyt

Seuraavana oli vuorossa Joyland, joka on fyysisesti vammaisten koulu. Siellä oli pyörätuuolilla ja rollaattorilla liikkuvia lapsia, sekä kuuroja. Toiset juoksivat ja hyppelivät ilman ongelmia.

Kolmas paikka oli Lumumba Health Center vai mikähän se oli. Siellä suoritamme yhden jakson harjoittelusta, ainakin äitiysosastolla. Saatiin kurkistaa "synnytyssalista" sisään ja tietämättäni juuri ehdin näkemään kun pieni lapsi syntyi. Suomessa vierailijoita ihan noin vaan lasketa katselemaan, mutta täällä me saatiin jokainen vuoron perään halutessaan kurkata, miltä vastasyntynyt tumma lapsi näyttää... Äidiltä ei kysytty. :(

Neljäs vierailukohde oli Nyanza Provincial Hospital, jossa minä ja Eveliina aloitetaan harjoittelu keskiviikkona Obama-lastenosastolla. Sairaala on suuri ja sisältää osastoja ortopedisestä ja äitiyshuoltoon ja silmäklinikkaan.

Viides paikka oli Kisumu General Distric Hospital. Tässä vaiheessa kaikki oltiin niin väsyneitä ja nälkäisiä, että vain tähä sairaalaan harjoitteluun menevät kävivät sisätiloissa, lähinnä vaan sopimassa käytännön asioista.

Nyt otan rennosti ja menen kattoterassille lepäilemään aurinkoon. Heipat!

Kirkonmenot ja muutakin

Eilen päivä alkoi hieman hiljaisemmalla katumetelillä, koska on sunnuntai. Kello kahdeksalta painelimme tuk tukilla kirkkoon. Hieman huvitti kun neljä naista työntää pyllynsä pieneen tuk tukiin pyhävaatteissaan ja möykkyinen matka kohti kirkonmenoja alkaa. Mun mielestä tuk tukeissa pitäis olla kypäräpakko sisällä matkustajilla. Tuk tukeilla tai kävellen toimii siirtyminen paikasta toiseen. Pidenpiin matkoihin matatu, eli henkilöpakettiauto tai mikä lie. sisään tungetaan niin paljon ihmisiä kun mahtuu. On siellä välillä varmasti eläimiäkin. Yhtenä päivänä näin kun noi kymmenvuotias poika kantoi kainalossaan muovipussia, jonka suuaukosta törrötti kukon pää. Kukko oli siis elävä ja katseli tärkeän näköisenä muovipussista. Pannuun oli menossa, tietäis vain.

Tuk tukin kyydissä

Tuk tukeja parkissa

Kirkko oli kaunis rakennus, ei tosin ihan sellainen kuin Suomessa ollaan totuttu. Sisällä oli valkoisia muovisia puutarhatuoleja, jotka oli asetettu oikealle ja vasemmalle vastatusten. Keskellä oli muutama rivi tuoleja kohti lavaa. Lavan vieressä oli rummut ja miksaajan koppi. Lavalla oli kaksi naista ja mies, jotka lauloivat gospel-tyyppisiä lauluja ja yleisö taputti ja lauloi mukana. Meidät esiteltiin vieraina Suomesta, jossa ihmiset kävelevät vetten päällä. Opettajatar Olympia oli siis kertonut, että talvella meillä on järvessä jäätä... Meidän omat opettajamme Mirva ja Päivi pääsivät myös lavalle, kiittämään vierailusta. Ilmeistä päätellen eivät olleet ihan varautuneet siihen, mutta hienosti meni!

Jossain vaiheessa piti kait tunnustaa synnit ja huutaa ne ääneen. Viereisessä penkkirivissä oleva nainen alkoi yhtäkkiä pitää kummallista ääntä kielellään. Se holpotti ja polpotti... Huh. Sitten kerättiin vapaaehtoisia, joilla on yhteys Jumalaan, mutta jotka ovat joutuneet vastoinkäymisiin siitä huolimatta. Neljä nuorta naista saapuivat lavan eteen ja heillä oli kaksi esirukoilijaa ja muut yhteisön jäsenet puheenpitäjän tai jonkinlaisen papin (?) johdolla rukoilivat heidän kanssa. Sitten naiset lähtivät vielä ulos rukoilemaan lisää. Lapsia ei kirkossa ollut sisällä, mutta ohjelmaan kuului toki myös lapsien siunaaminen ja tässä vaiheessa lapset saapuivat ulkoa lavan eteen siunattavaksi. Sitten lavan edustalla oleviin pönttöihin vietiin lahjoituksia, rahaa tai mitä vain. Viimeisenä pappi piti pitkän saarnan avioliitosta. Yleisön kuuluu ilmeisesti aina huudahtaa "Amen!" kun lauseessa esiintyy "Lord".

Kirkon pihalla.

Kirkonmenojen jälkeen Olympia vei meidät torin läpi kangaskaupoille. Hinnat olivat kuulemma liian kalliita 350Ksh eli 3,5e palalta, joten hän jatkaa sopivan kojun etsintää joskus toiste. Pala on sen kokoinen kun minun kokoiseni käsien "siipiväli" kerrottuna kahdella. Kai sekin riippuu myös myyjästä. Täällä ei pidä paikkaansa mitkään aikataulut, hinnat, sovitut tapaamiset ym. Kaikki vaihtuu. Jos ei ole tottunut odottamaan, niin täällä siihen on pakko tottua. Kirkossakin sai poistua ja sinne sai tulla miten vain ja joku saattoi vastailla kännykkäänkin kesken kaiken eikä kukaan ollut moksiskaan, vaan kaikki jatkoivat rukouksiaan pitäen käsiä ylhäällä kämmänpuolet eteenpäin.

Kangaskaupoilta lähdimme taas tuk tukilla kohti lounaspaikkaa. Luvassa oli kalaa. Kesken syömisen kysyttiin , että mikähän silli se pöydällä pötköttää. Meillä oli pöydällä viisi tilapiaa, eli puna-ahventa. Tilapiat ovat ikäänkuin uhanalaisia kalalajeja joita ei saisi kovin paljoa syödä. Niiden kanta on pienentynyt huomattavasti, sillä ne ovat maanlaajuisesti yksi tärkeimpiä ruuanlaittoon käytettyjä kaloja. Lisäksi niiden viljeleminen saastuttaa luonnonvesiä ja viljeltyjen kalojen sairaudet leviävät luonnonkaloihin. Viljellyt kalat syövät luonnon kalojen eväät karatessaan viljelmiltä. Harmi. Kala oli hyvän makuista.

Paikallisista herkuista ollaan maistettu tsapatia, ugalia ja naan leipää. Tai, kait niitä syödään muuallakin, mutta paikalliset syövät niitä täällä usein. Tsapati on vähän kuin tortilla lättyrä. Ugali on tiukkaa ja mautonta maissi puuroa. Ja naan-leipä vehnäjauhoista tehty rapea herkku. Kaikkia syödään käsin, eri kastikevaihtoehdoilla ja lihalla, kanalla, kasviksilla ym. Paikallinen Tusker-olut on maittavaa ja nautinnollista hotellin kattoterassilla kylmänä nautittuna.

Eilen käytiin Learning Agreementit läpi Olympian, Mirvan ja Päivin kanssa. Itse suoritan 9 viikkoa työharjoittelua, jotka nyt nähtävästi tulen suorittamaan lasten hoitotyön parissa, osittain kotisairaanhoidon puolella, sekä vastasyntyneiden ja naistentautien osastolla. Tämä voi vielä muttua.. Lisäksi teen 5 opintopisteen verkkokurssin turvallisesta lääkehoidosta. Tavoittet on muuttuneet huomattavasti alkuperäisistä.. :) Tämä tähän.

Ensimmäinen viikko

Nyt on ensimmäisen viikon lauantai ja istutaan Eveliinan kanssa kattoterassilla facebookissa. Ollan jo kotiuduttu hyvin, ainakin hotelliin. Ensimmäisenä ja toisena päivänä jo pelkkä kaupassa käynti aiheutti andrenaliinivirtaa kun kaikki ihmiset tuijottaa. Ihmiset näyttäät vihaisilta, tai oikeestaan ilmeettömiltä, mutta sitten jos heitä tervehtii, valkoiset hampaat välähtävät ja suupielet kääntyvät hymyyn. Hotellissa meillä on oma "keittiö", jossa on kaasuhellan ja jääkaapin lisäksi pöytä ja neljä tuolia. Aikaisemmat verkostolaiset ovat lisänneet seinille valokuvia Suomesta.

Liesi

Viime vuoden reippaat opiskelijat oliva vaatineet keittiöön toisen jääkaapin. Kiitos siitä heille, ei kaheksan ihmisen eväät oikein meinaa mahtua nytkään.

Jääkaappi x 2

 Ruokapöytä on jokseenkin pieni, mutta kyllä siinä mahtuu. jos on kerralla enemmän syöjiä, niin me lainataan vartijan tuolia tuosta käytävältä. Ja Markus istuu roskiksen päällä.

Ruokailutilat

Sinisessä pöntössä on puhdas vesi. se käydään aina täyttämässä kun pyydämme. Yleensä me sekotetaan siihen Milton-vettä. eikä kyllä uskalleta juoda senkään jälkeen. Pullovesi parasvesi.

Puhdas vesi

Huoneessa on omat suihkut ja wc-pytyt. Ihan oikeet vesiklosetit. Suihkun lattiakaivo on tosin tukossa ja vesi pulppuaa sieltä takaisinpäin.

Suihku

Pääsimme eilen ostamaan kunnon ruokaa paikallisesta Nakumatt tavaratalosta, josta saa ihan kaikkea Nivean rasvoista lähtien. Helpotus. Tuottaa aluksi vaikeuksia saada valittua mieleisiä tuotteita valtavasta elintarvikevalikoimasta. Mutta kyllä aamupalaksi on löytynyt Weetabixejä ja maitoa, leipää, juustoa, kinkkua ja jugurttia.

Omassa huoneessa meillä on muutama kaappi ja hyttysverkolla varustetut sängyt. Ja onhan meillä tv:kin. Siitä näkyy kaksi kanavaa. Huoneet on ihan siistejä, mutta kovin koruttomia. Tekisi mieli ostaa matto lattialle. Huoneemme sijaitsee kolmannessa kerroksessa, yläpuolella kattoterassi. Kattoterassilta saa sapuskaa ja juomia.

Yksityisyyteni kehto seuraavat 3kk..

Tässä vieressä kuva Duke of Breezen kattoterassilta.

Pimeä tulee seitsemältä, ja sen jälkeen on periaatteessa liikkumiskielto. Ei kyllä paljoa ole vielä huvittanut lähteäkään pimeällä tuonne seikkailemaan. Sen verran viihtyisä on tuokattoterassi että ei tuota ongelmaa.

Joka päivä ollaan käyty ajelemassa yliopiston bussilla, millon supermarketeissa, pankissa, postissa, maaseudulla, Masai marketilla (paikallinen tori) yms. päivät on melko uuvuttavia, lähinnä kuumuuden vuoksi. Täällä on nyt sadekausi, joka näkyy lähinnä iltaisin lähenevissä pilvissä ja silloin tällöin yht´äkkiä alkavasta sateesta. Nyt sadetta on tullut vain iltaisin, eli ei ole häirinnyt oloa.

Eilen käytiin vuorilla maaseutukylissä maisemamatkalla. Näkyi paljon ihmisiä työssään pelloilla ja kuka missäkin, myymässä hedelmiä, vaatteita, puhelinliittymiä, kaloja, kenkiä.. Lapset kävelevät reppu selässä kouluihin, koulupuvut yllä. Bussin nähdessään lapset juoksevat bussin rinnalla ja vilkuttavat. Naiset kantavat viljelyksiä ja vettä päänsä päällä. Miehiä näkyy sekä maaseudulla että kaupungissa käppäilemässä ja makoilemassa tien poskessa. Kukaan ei oikeen näytä tekevän mitään.

Jonkun koti. Asukas maissipellollansa.

Vuorilla näkyi miehiä istumassa suurien kiviröykkiöiden päällä, sellaisten kalliosta louhittujen könttien vieressä. Kiviröykkiöissä oli eri kokoisia kiviä. Ensin isoja, sitten pienempiä ja pielä pienempiä, kunnes on soraa. He hakkaavat kalliosta soraa, KÄSIN. Kaikki täällä tehdään käsin. Vähän matkan päässä myytiin tiiliä talonrakennustarpeisiin. Miehet kärräsivät niitä puusta tehtyjen kärrien päälle ja kuljettivat sitten itse kärrejä vetäen rakennuspaikalle. Kaikkea muutakin kärrätään niillä puisilla kärryillä.

Lapsilla näkyi olevan esim kepin päässä kiinni oleva muovipullo, joka on leikattu pitkittäin halki. Tikuista akselit ja muovipullon korkeista renkaat. Ja auto on valmis!

Käytiin myös Masenossa, jossa sijaitsee varsinainen yliopistoalue. Paikka oli aivan ihanan oloinen ja siellä oli hiljaista. Suomalainen kaipaa hiljaisuutta. Kisumussa hotellihuoneeseen kuuluu kaikki äänet ilta yhteentoista asti, kunnes kaupunki rauhoittuu. Seitsemältä aamulla alkaa taas kilke ja kalke ja pauke, mopojen pärinä ja autojen tööttäily.

Yliopistolla opiskelijoille on omat talot, jossa on ilmeisesti kimppamajoitus. Lisäksi heillä on oma banaaniviljelmä ja farmi. Farmilla kasvatetaan maissia ja jotain marjaa tai mitänhän lie se oli, kovin ravitsevaa kuulemma.

Marjoista erotellaan siemeniä farmilla

Maseno universityn opiskelijoiden asuntoja

Naiset työssään maissivarastolla

Tänään käytiin syömässä ja katsomassa virtahepoja Kiboko Bay Resortissa. Paikka oli ihanan kaunis uima-altaineen. Sinne ajateltiin mennä joku viikonloppu lomailemaan. Hinnat oli kyllä kalliit verraten aikaisempiin ruokapaikkoihin (7e ateria + juoma) .Onneksi meillä on ihana opettajamme Olympia, joka osaa viedä meitä mielenkiintoisiin paikkoihin ja osaa opastaa asiassa kuin asiassa.

Huomenna mennään kirkkoon kello kahdeksan. Täytyy kaivaa kirkkovaatteet esille siis. :)

Kaverit

Pieni esittely siitä kenen kanssa matkustan. Aloitan tärkeimmästä, eli kämppiksestäni Eveliinasta.

Eveliina, sairaanhoitajaopiskelija Seinäjoen amk:sta

Heta, restonomiopiskelija Seinäjoen amk:sta

 

Markus, restonomiopiskelija Seinäjoen amk:sta

Heidi, restonomiopiskelija Seinäjoen amk:sta

 

Hannele, terveydenhoitajaopiskelija Kajaanin amk:sta

Nina, terveydenhoitajaopiskelija Kajaanin amk:sta

Mirva, opettaja Tampereen amk:ssa

Päivi (oik.), opettaja Tampereen amk:ssa

Ella, sairaanhoitajaopiskelija Kokkolan amk:sta

Minä, bloginkirjoittaja

Tällä porukalla lähdettiin matkaan. Opettajat on kuukauden mukana ja sitten meidän ois pärjättävä omillamme.

:)

Perillä

Pitkä matka Afrikkaan alkoi maanantaina klo 13, kun Ellu ja Pekka lähtivät saattamaan kohti Helsinki-Vantaata. Lento Amsterdamin ja Nairobin kautta Kisumuun kestäisi yhteensä 16 tuntia. Oikeestaan sitä ei osannut edes jännittää, kun reissuun on tullut valmistauduttua niin pitkään. Mieli oli jotenkin kummallisen rauhallinen. Tavaraa on mukana käsimatkatavarat, täysi rinkka, täysi suuren suuri pinkki matkalaukku ja läppäri. Kiloja yhteensä n. 52,9.

Nairobin kentällä; Heidi, Heta, Markus, Hannele, Ella, Eveliina, minä, Nina ja Mirva-opettaja.

Lento oli pitkä ja erittäin väsyttävä. Lentosukat oli jalassa ja Aspirinit nielastiin lähtiessä, mutta silti jalkoja pakotti. Onneksi mukana oli myös silmälaput ja korvatulpat, että sai edes pari tuntia nukuttua yölennolla. suosittelen vakavasti myös unipilleriä lennon ajaksi jos yhtään epäilyttää, ettei saa nukuttua. Matka Amsterdamiin meni siinä vähän hytistessä ja höpötellessä muiden lähtijöiden kanssa. Perillä Nairobin kentällä touhu alkoi sitten välittömästi hyvin afrikkalaiseen tyyliin, kun viisumijono eteni etanakyytiä. Mustapukuinen herrasmies tuli siirtämään meidät toiseen jonoon jonottamaan, johon jo yritettiin jonottaa. Hetken jonotettuamme toinen mustapukuinen herrasmies tuli taas käskemään toiseen jonoon, sinne samaan missä jo sitä ennen oltiin. Viisumin saaminen kesti kahdeksalta oppilaalta kutakuinkin reilun tunnin. Meidät valokuvattiin ja otettiin sormenjäljet kummastakin räpylästä. Sen jälkeen pääsimme vähän matkaa eteenpäin, jolloin selvisi, että meidän tulisi ottaa laukkumme hihnalta ja raahata ne uudelleen check-in:in.

laukkujen jonottamisesta selvittyemme päästiin jonottamaan koneeseen. Eikun ensin bussiin joka vei koneelle. Nairobissa ei tullut kummempaa afrikkatunnelmaa, ja sääkin oli pilvinen. Tunnin lentomatkan jälkeen kone kaarteli Viktoria-järjen yllä ja laskeutui turvallisesti maan kamaralle. Sitten alkoikin olla jo sellaista maisemaa jota oli ehkä oottanut. Ei kuitenkaan ihan kun Leijonakuninkaasta, että kirahvit ja norsut juoksentelisivät vastaan. Kauempaa ihmeteltiin että mikä ihmeen ihmispaljous kentällä oli aitojen takana, mutta se osoittautuikin suureksi koululaisryhmäksi. Epäselväksi jäi, mitä he siellä tekivät.

Tapasimme Samsonin, joka on tuutor-opettajamme. Hän otti meidät sydämmellisesti vastaan ja toivotti tervetulleeksi. Raahustimme viimeisillä voimilla Maseno Universityn bussiin. Sitten lähettiin kohti Kisumun kaupunkia ja hotellia.

Matkalla nähtiin kait jotain vähempivaraisten asuinaluetta. Ihmisiä käveli ees sun taas joutilaan näköisinä lehmien, kanojen, kukkojen ja vuohien seassa. Vähän väliä näkyi roskakasoja, joita hävitettiin polttamalla. Siitä siis makeahko ominaishaju joka maassa vallitsee... Lapsia ei näkynyt juurikaan, suurin osa oli kai kouluissa. Talot on rakennettu mitkä mistäkin, aaltopellistä tai jostain maa-aineksesta, kenties savesta. Jos talo on kauppa tai koju, seinään on kirjoitettu sen nimi maalilla.

Dream girl hair Saloon

On myönnettävä, että kulttuurisokki kolkutteli välittömästi kaupunkiin tullessa. Vaikka sitä onkin pitkään varustautunut ja valmistellut lähtöä, tutustunut maahan ja sen kulttuuriin, kokemus oli hiljentävä. Itsellä meni totaalisesti jauhot suuhun katsellessa bussin ikkunasta ulos. Ihmiset löntystelevät pitkin teitä, alla pientareella, toiset nukkuvat sikeää unta puiden varjossa. Maahas on levitetty vilttejä tai muoveja, joiden päällä myydään mitä sattuu. Hedelmiä, kanamunia, vöitä, kenkiä, miesten kauluspaitoja, mekkoja, koruja tms. Osa asusteista näytää käytetyiltä, ja niitä ne ovatkin. Tässä kohtaa sopii miettiä, mihin järjestöjen lahjoittamat keräysvaatteet päätyvät.

Illalla olimme todella väsyneitä ja käytiinkin jo ennen yheksää nukkumaan, jokainen oman hyttysverkkonsa suojiin. tuli kyllä mietittyä, että mihin minä oon taas itteni pistäny ja tuli perhettä ikävä. Emme juurikaan puhuneet mitään kämppikseni Eveliinan kanssa, kumpikin vain purki tavaroitaan hiljakseen kaappeihin. Ajattelin, että ehkä väsymys ja kulttuurisokki yhdessä vei mielen hieman matalaksi. Mutta voin kertoa, että se oli hetkellistä, tänään on mieli jo aivan toinen. :)

Hotellista ja kaupungista kerron toisena päivänä lisää, nyt on käytävä nukkumaan, sillä huomenna lähedemme opettajatar Olympian opastuksella shoppailemaan.. Hmm..

Alkukirjoitus

Afrikan kartta

Nyt on 5. syyskuuta ja pari viikkoa lähtöön. Olen siis lähdössä Keniaan, Kisumun kaupunkiin MAMK:n harjoitteluvaihtoon. Opiskelen sairaanhoitajaksi, ja opintojen viimeiset kolme kuukautta vietän Afrikassa. Opinnot on hyvinkin jo loppusuoralla, tätä viimeistä harjoittelua ja opinnäytetyötä vaille valmista.

Kenian kartta

Ollessani peruskoulun viidennellä luokalla tehtiin koulussa Afrikka-vihkoa. Leikeltiin sanomalehdistä artikkeleita ja kuvia ja tarinoita Afrikasta, sen monipuolisesta eläimistöstä, kulttuurista ja luonnosta. Aihe kiinnosti kovasti, joten äiti järkkäsi tapaamisen Helmi-tätini ystävän, mikkeliläisen Aune Hirvosen kanssa, joka kertoi omakohtaisesta kokemuksestaan siitä maailmasta. Aune on asunut 20 vuotta Afrikassa, Namibiassa ainakin. Tuolloin hän toimi lähetystyöntekijänä. Tämä tapaaminen poiki ajatuksen, että haluan lähteä joskus käymään Afrikassa.


http://miamedia.internetix.fi/fi/org/enter/1_taso/1_mikkeli/2_taso/muut/3_taso/mamu/jutut/sudanilaistarinat/aunen

Myöhemmin ajatuksesta kehittyi ikään kuin haave. Ammattikorkeakoulun alkaessa kuulin opettajilta, että koulutusohjelmassa on mahdollisuus lähteä ulkomaille harjoitteluun. Siitä päivästä lähtien se oli ihan selvää, että johonkin oli lähdettävä! Muutaman kerran sitä tuli sitten soudettua ja huovattua koulun kanssa vaihtoehtoja, haastatteluja ja karsintoja. Lopulta MAMK:n hommansa taitavasti hoitava kv-koordinaattori Minna sai kuin saikin minut mahtumaan vielä Keniaan lähtiöiden mukaan. Nyt on mahtava tilaisuus lähteä kokeilemaan omia rajoja ja oppimaan uutta maailmasta joka täysin vieras. Ja mikä parasta, lähteä kuuntelemaan omia ajatuksia, muuttamaan omia asenteita ja oppimaan elämästä ja kuolemasta uudesta vinkkelistä.

Pitkän aikavälin suunnitelmiksi on kehkeytynyt jonkinlainen mukana oleminen avustustöissä kriisialueilla. Se on kenties joskus tulevaisuudessa, kun rahkeet riittää ja elämän tilanne sen sallii.

Harjottelujen toteutumisen mahdollistaa Terve Afrikka kehitysyhteistyö Ry (TAKRY) = Health Africa Development Co-operaton Organisation (HADCO). http://www.terveafrikka.fi/. Organisaatio on perustettu vuonna 1999 terveys- ja sosiaalialan edistämiseksi Suomessa ja Afrikan maissa. Yhteistyöalueina ovat Ugandassa Kampalan sekä Mpigin alueet ja Keniassa Kisumun kaupungin ympäristö ja Masenon yliopisto.

Harjoittelu paikanpäällä tapahtuu kolmessa kolmen viikon pätkässä ja väliin mahtuu kulttuuriviikkoja. Omaa sijoittumista sairaaloissa, orpokodeissa ja kouluissa en vielä tiedä, ja epäilen, ettei sitä ole vielä kukaan miettinyt Kenian päässä. Suomalainen jämptiys saa jäädä Suomeen, maassa maan tavalla.. :) Onkohan Frendien monicamaisuus häviävä piirre minussa..

Tällä hetkellä se ainakin jyllää ja vahvasti, sillä matkalaukku ja rinkka odottavat nätisti makuuhuoneen nurkassa suut ammollaan ja vastaanottavat pestyjä ja viikattuja hellevaatteita, safarivaatteita, "pyhävaatteita", bilevaatteeita, aurinkorasvaa, lääkkeitä, kopion kopioita tärkeistä papereista, lahjoituksia lapsille tms..

Rokostusohjelma on loppusuoralla, torstaina juon viimeisen annoksen koleraroketteesta (hyi!) ja edeltävä päivänä jatkan viime viikolla aloittamaani tablettimuotoista malarialääkitystä. Malarialääke laittaa maailman "heilumaan" ja tekee ihmisen pahoinvoivaksi. Onneksi nämä oireet kestää vain yhden päivän. Mutta, ihan kun unet yleensä muuten olis selväjärkisiä ja johdonmukaisia, niin Lariam tuo uniin ihan oman vivahteensa. Vähän kuin joka yö olis "liskojen yö". Polio-, meningokokki-, keltakuume-, hepatiitti-b- ja lavantautirokotteet otin jo keväällä. Hepatiitti-a-rokote oli vielä voimassa entuudestaan. Rahaa rokotusohjelma vei noin 300e.


Luulen, että tämä aikainen valmistautuminen ja etukäteen ajattelu on mun tapani tehdä lähtöä ja valmistautua henkisesti. Olen jopa valokuvannut kaikki matkalaukkuun jo pakatut tavarat vakuutusyhtiötä varten. Ehdoissa luki, että kadonneista matkatavaroista on oltava jokin todiste. Päätin sitten ottaa riskit tosissaan ja kameran käteen... :)

Taidan olla sellanen, että puran jännityksen ja epämiellyttävät odotuksen tunteet siivoomiseen ja järjestelemiseen. Paheensa kullakin. Jatketaan tästä. :)