Kultturishokki

Nyt on torstai ja huomenna alkaisi viikonlopun vietto safarilla. Meillä alkoi itse kullakin keskiviikkona tulla vatsaoireita, toisille enemmän toisille vähemmän, heikotusta, pahoinvointia, ripulia ja oksentelua. Kuumetta ei ole kenelläkään kuitenkaan. Päätettiin jäädä tänään kuitenkin pois töistä, että saadaan nestetasapaino kuntoon safarille. Tuskin kukaan toivoisi pääsevänsä leijonan kanssa kakille..

Kun jäätiin aamulla nukkumaan, oli oikeestaan aika ihanaa ottaa hieman etäisyyttä tästä kulttuurista ja sulkeutua neljän seinän sisään. Kyllä me sitäkin tarvitaan ja varmasti vielä monesti tämän reissun aikana. Nyt vaan tuntuu, että ei viitsi edes lähteä kauppaan, kun tietää että matkalla ohi ajavat matatut, ja boda bodat ja tuk tukit kaikki koettavat saada sut kyytiin ja jokaikinen kojun takana istuva tai maassa makaava huutelee jotain. "Mzungu!" "How are you?" "Good morning". Meille naureskellaan. Töistä palatessa kaksi koulutyttöä, noin viisitoistavuotiasta, käveli meidän takana ja sipatti ja supatti niin mahottomasti, välillä kuului "mzungu" ja sitten alkoi se voinnin kyseleminen ja huutelu englanniksi. "Sinulla on kengässäsi verta!" ...lopulta päästiin tytöistä eroon ja tunsimme olomme kiusatuiksi. Voi meitä parkoja.. :)

Boda boda-kuskeja ja lehmiä

Boda boda keskittymän ohi käveltäessä kuultiin kun joku huuteli "I see your wallet!" (Näen lompakkosi). Kaikki tämä on alkanut ärsyttämään ja suututtaa kun mikään ei ikinä toimi, eikä aikataulut koskaan pidä ja aina jotain saa odottaa. Oli sitten töissä, pankissa tai ravintolassa. Asiakaspalvelu tuntuu olevan välillä vähän vieras käsite. Ja joka paikassa on niin likaista, eikä kukaan osaa sisustaa, eikä lattioilla käytetä mattoja ja ja ja....

Pankissä käyntiä pitää pelätä. Kun mzungu kävelee ulos pankista, tietysti sillä on rahaa. Heti ei uskalla hypätä tuk tukin kyytiin, koska sehän olisi suorastaan ilmianto siitä että nyt on kassi täynnä rahaa ja lähdetään äkkiä hotellille. Viimeviikolla yhden harjoittelupaikan edessä oli ammuttu ihminen puoli kahdeksalta illalla matatu-bussiin, koska hän oli kantanut kannettavaa tietokonetta mukanaan. Asiasta ei tiedetä enempää. Tämä on realismia täällä ja se kuulostaa ihan hirveältä. Me ei liikuta pimeällä missään, ainoastaan oman hotellin viihtyisällä kattoterassilla, jossa on tuttu ja mukava henkilökunta. Hotellin respassa pidetään meidän menoja silmällä ja tarvittaessa he ovat yhteydessä opettajiimme.

Tahtoisin mennä maaseudun rauhaan pois tästä likaisesta kaupungista. Onneksi huomenna pääsee safarille.

Hannelella ja Ninalla oli mukanaan ah niin ihanaa kuin leffoja!! Eilen katsottiin Grimmin veljekset illalla. Elokuva oli sekopäinen. Tänään aamulla katsottiin Lupaus, joka kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka päättivät sodan syttyessä liittyä lottiin. Oli aivan ihanaa katsella Suomen kesää ja talvea. Luonto tuntui puhtaalta ja kaikki mikä ikinä liittyikään Suomeen, oli jotenkin vaan niin ihanaa. Jotenkin yllättävää on, että varsinaista kovaa koti-ikävää ei kyllä vielä ole tullut. Vaikka tietenkin on asioita joita kovasti kaipaan.

Tiedän, että nämä tuntemukset ovat kulttuurishokin vaiheita, jotka vaan käytävä läpi. Ensin tulee "ihastuminen" kun kaikki on niin eksoottista. näinhän meillekkin kävi, kaikki virtahepoiset ja kilpikonnat ja puut ja pensaat ja kaikki piti saada tallennettua kameralle.

Sitten alkoi vähän ahdistaa ja pelottaakin, nyt on käynnissä vaihe, jolloin kaikki ärsyttää ja tuntuu kuin vihaisin tätä maata. Kai se on tärkeää, että nämäkin asiat tänne kirjoitan, jotta saan purettua ne pois. Seuraavaksi tulee ilmeisesti se tottumisvaihe ja sopeutuminen, asioiden kanssa sujut oleminen. Kotiinpaluushokki vielä siihen päälle sitten joulukuussa..  :)

Nyt alotetaan repun pakkaaminen safarillelähtöä varten. Hieman jännittää, kun on sadekausi, että miten paljon telttaan tulee vettä sisään yöllä. päivällähän täällä tosiaan aurinko porottaa, sadekausi näkyy ja kuuluu vain iltaisin.