Eläimet safarilla

Jo ensimmäisenä päivänä nähtiin safarilla koko joukko eri eläimiä. Jo matkalla bongattiin seeproja ja niitähän oli lisää kun päästiin safarialueen ”portista” sisään. Impalat ovat pieniä ja kauniita ja viihtyvät gasellien seurassa. Antiloopit ovat isoja ja ujoja. Niistä en saanut kun takapuolikuvia.

Impala

Gaselli

Antilooppeja

Kauempana savannilla nähtiin isoja joukkoja seepra ja wildbeast laumoja. en oikeen löydä vastinetta englanninkieliselle nimitykselle wildbeast. Se on vähän kuin visentti, mutta pienempi ja kuitenkin vähän enemmän poromainen…

Seeproilla ja wildbeasteilla on joku Yya-sopimus, sillä ne elävät sulassa sovussa keskenään. Tällä on tarkoituksensa. Seeprat ovat vahvempia kuin wildbeastit ja seeprojen potku voi olla kohtalokas. Siksi seeprat menevät ensin esimerkiksi juomaan, koska krokotiilit eivät kuulemma hyökkää seeprojen kimppuun, ne pelkäävät potkuja. Wildbeastit käyttävät seeproja ikään kuin kilpenään. Lisäksi seeprat kulkevat suuren lauman reunoilla, samasta syystä, toimien kilpenä, sillä wildbeastit ovat leijonien herkkua.

Wildbeast tai wildebeest tai mikähän lie..

No entäs sitten ne seeprat, mitäs hyötyä heille on mokomista siipeilijöitä?! No hyö ovat laittaneet viisaat päänsä yhteen ja tuumanneet, että jos se leijona kuitenkin hyökkää, niin wildbeastit ovat niille helpompia saaliita, heikompia ja hitaampia ja näin ollen jättävät seeprat kokonaan rauhaan. Ja lisäksi wildbeast syö pitkää heinää ja tämän popsittuaan seeprat saavat näppärämmin nautittuaan matalampaa ruohoa, joka on heille mieleen. Näppärää.

Wildbeastit ja seeprat vaelluksela. Kuva: Hannele

Elefantteja oli paljon! Eri kokoisia ja näköisiä. Lauman johtaja on yleensä isoäiti, vanhin naaras. Hänet erottaa, ryyppyjen määrästä. Ja toki myös siitä, että hän pitää lauman ojennuksessa töräyttelemällä ilmoille ohjeita ja kehoituksia. pienimmät norsuvauvat pyörivät emonsa lähettyvillä, lauman sisäpiirissä ja koittavat kipittää emonsa perässä, välillä sen hännästä kiinni pitäen. Uros elefantti pyörii omissa oloissaan savannilla vaikuttavan näköisenä ja kokoisena komeine syöksyhampaineen. Pienenä poikasena urospuoliset elefantit saavat elellä laumassa, mutta teini-ikään tullessa ne alkavat ottaa etäisyyttä laumasta. Mitä vanhempi se on, sitä pitempi on välimatka laumaan. Lopulta välimatka kasvaa niin, että uros irrottautuu laumasta kokonaan. Yhdessä näkemässämme laumassa norsunuorukainen sai kyytiä, kun sen samanikäinen naaraskaveri kävi sitä jo tuuppimassa tiehensä..

"Tuups tuups.."

Elefanteilla on diili, että jos poikasen emo sattuu kuolemaan, joku toinen emo ottaa orvoksi jääneen poikasen huolehtiakseen. Sama pätee leijoniin. Lauantaiaamuna nähtiin, kun pikkuleijonat olivat aamuhippasilla. Voi että se oli hauskan näköistä, ihan kun kotikissat olisivat telmineet keskenään, mutta vähän isommassa koossa. Eveliina sai tästä hienoa videokuvaa, kuten myös toki muistakin eläimistä!

Toisella reissulla törmättiin naarasleijonaan, joka oli kaikesta äsken mainitsemista seepran voimista huolimatta saanut saaliikseen seepran. Se oli sitä hieman haukannut, ja nautiskeli saaliistaan köllötellen puun varjossa seepran vieressä. Se oikeen taisi pantata illallistaan muilta haaskalle pyrkiviltä. Hienoisen matkan päässä oli jo korppikotka odottelemassa.

Leijona ja hänen paistinsa :)

Korppikotkanen

Mielenkiintoista olis ollut jäädä seuraamaan, miten haaskan kanssa käy, ja kuinka moni eri eläin sitä käy vuorollaan haukkasemassa, mutta ilta oli tuloillaan ja piti kiirehtiä pois pimeän alta. Harmi sinänsä, mutta tulipahan nähtyä tämäkin.

Kirahvilauma oli uskomaton näky, ihan kuin jotain dinosauruksia. Ne liikkuvat kevyesti ja kun joku pinkaisi juoksuun, näytti ihan kun se olis liitänyt, niin kevyeltä näytti meno. Mutta kiivetä ne ei osaa yhtään. Tien ylitys ja penkereelle nousu vei aikaa ja näytti vaivalloiselta. Kirahvit on mielettömän kauniita ja väritys on ihana, ihan kun se olisi piirretty. Ja miten näppärästi ne saakaan syötyä piikikkäästä akaasiapuusta hedelmiä pitkän (!!) kielensä avulla.

Hyeena-emo vahti poikasiaan pesällään. Isäntä makoili kauempana, laiskasti meitä vilkuillen. Emoa vähän taisi mietityttää meidän paikalle saapuminen, oltiinhan noin viiden metrin päässä pesältä. Emo kiepahti pesään suojelemaan poikasiaan, vain valtava pää pilkotti kolon yläpuolella. Pienistä poikasista näkyi vain nopeasti harmaat töyhöttävät selkäkarvat, sellaiset vauvankarvat. J Hyeenat ovat muuten todella isoja! En tiennytkään. Kaula on valtavan paksu ja vahva, ja elikko on isoa sutta suurempi. Vähän aikaa emo istuskeli pesässä, kunnes tuli pois ja meni kauemmas.

Hannelen ottama kuva hyeenasta.

Sakaalit ovat taasen hirmu pikkuisia. Ja voi mahoton miten lutusia niiden pennut ovat! Ne leikkivät pusikoitten ympäri hippaa ja kiusasivat toisiansa. Yksi kantoi suussaan jotain, varmaan pikku myyrää tai vastaavaa. Toiset koittivat saalista vähän varastella. Emo katseli kauempana niiden perään ja mietiskeli arkipäiviänsä.

Sakaali (Hannelen ottama kuva)

Leopardi pongattiin melko läheltä majapaikkaa. Se oli kiivennyt puun oksalle aamupäivää viettämään.  kovin lähelle ei päästy, mutta riittävän lähelle. Ihastuttava eläin. Samoin kun gepardi. Olen ymmärtänyt, että niitä näkee harvemmin, mutta kyllä me nähtiin sellasia kolmeen eri kertaan. Yksi hyvin kaukaa, kaksi hyvin läheltä. Viimeisellä kerralla gepardi oli selkeästi saalistuspuuhissa, kun silmäili gaselleja sillä silmällä. valitettavasti meillä ei taas ollut aikaa jäädä tilannetta kummemmin seuraamaan, mutta radiopuhelimesta kuultiin, että noin puoli tuntia lähtömme jälkeen se oli saanut päivillistä gasellista. Rouskista!

Hannelen ottama kuva leopardista.

Puhvelit oli hassuja mölliköitä, vähän niinkun suuria suuria sonneja. Ne syödä mussutteli kaikessa rauhassa isoissa laumoissa ruohoa ja välillä tuijotteli meitä. Haisivat vähän pahalle.. Luulis että niillä on kauhean kuuma siinä karvassansa.

Möö möö

Etelä-Afrikan ”Big five” on leijona, puhveli, leopardi, elefantti ja sarvikuono. Näistä näimme kaikki muut paitsi sarvikuonon. Sitä kyllä kovasti etsittiin, mutta turhaan. Ehkä näemme niitä Nakuru-järven läheisyydessä seuraavalla luontoreissullamme. Sarvikuonoja on harvassa, koska niitä salametsästetään sarvien vuoksi paljon.

Lintuja nähtiin koko kirjo. Yksi oli nimeltään secretary, eli sihteeri.

Toisen kaunis ja iso lintu, etelänkruunukurki on esim. Ugandan lipussa.

Pieni sininen lintu oli loistokottarainen.

Afrikanmarabu nähtiin myös. Ja oli paljon muita, joiden nimiä en muista. Korppikotka ja piispahaikara ovat suurimpia näkemiäni lintuja, vaikuttavan kokoisia.

Ai niin, no mutta strutsejakin nähtiin, ensin muutama naaras ja sitten taas yksinäinen uros. Seurattiin strutsi herran liikkeitä kauempaa ja huomattiin sen askelten nopeasti kiihtyvän naaras strutsin nähdessään. sitten se aloitti tanssiesityksen, heilutteli suuria mustia siipiään edestakaisin. Naaras kävi maahan makoilemaan ja uros hyppäsi selkään, teki temput ja jatkoi matkaansa. Naarasta olis vielä vähän kiinnostanut moinen komistus, mutta turhaan sai kävellä perään. Hmp...ei kannata, miehet!

Krokotiilin poikanen tai joku pikku kroko nähtiin Mara-joella. Siellä se pötkötteli hietikossa ja  piti suutaan auki. Se sen vuoksi, että tällä tavoin viilentävät aivojansa. Ei siitä sitten sen enempää…

Apinoita nähtiin vain vilaukselta heinikossa. Johtaja apina lähti meitä kohti käpöttelemään ja muutama muu seurasi perässä. Punapersepaviaanin perässä. Oli ne pelottavia, ja onneksi lähettiin karkuun ennen kun lähelle tulivat.

Tansanian ja Kenian rajalla saatiin sitten nousta autosta pois, vaikka Jooseppi oli meitä asiasta varoitellut. (?!) Nyt se tuntui olevan ihan turvallista. Savanni jatkui Tansanian puolella Serengetin kansallispuistoksi, vaivaiset 30 000 neliökilometriä. Tiedä sitten kuinka monta silmäparia meitä vahtasi pusikoissa. Jooseppi mokoma alkoi meitä kiusaamaan ja kertoi ettei eläimet hyökkää mustien ihmisten kimppuun koska Maasai-heimon soturit metsästävät niitä ja eläimet pelkäävät sotureita. Mutta valkoinen liha se on maukasta… J

Tansanian ja Kenian rajalla

Nähtiin muutamaan otteeseen myös gepardi. Toisella kerralla se tuli aivan auton lähelle. Hieman se epäröi, mutta rauhallisesti tallusteli kohti autoja. Sitten se kellahti keskelle tietä selälleen ja kieri siinä hetken. Kuskimme Jooseppi ajoi onneksi paalupakalle, jotta saimme parhaat kuvat gepardista. :) Noin puoli tuntia lähtömme jälkeen kuului radiopuhelimesta viesti, että gepardi oli saalistanut gasellin. Muut safarilaiset olivat nähneet saalistuksen, mutta meidän piti harmiksemme lähteä pois, jotta ehdittäisiin pois pimeän alta.

Gepardi (Hannelen ottama kuva)

Gepardi (Hannelen ottama kuva)

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä omat suosikkini; mangustit ja villisiat!! Voi herttinen sentään että toiset osaa olla suloisia. Villisiat juoksivat vatsat pömpöllään ja harjas hulmuten, ja ohuen ohut häntä pystysuoraan ylös sojottaen. Hihii, että ne olikin hauskoja! Ja koko perhe samalla tapaa pörhälteän, jonossa tietenkin.

Villisikaperhe (Hannelen ottama kuva)

Mangusteista en saanut kuvaa, sen verran sukkeliat ovat. mutta näin kuitenkin, edes vilaukselta! Se oli yksi tavoite safarilla ja onneksi toteutui.

Aivan mahtavia hetkiä koettiin ja nähtiin. Suosittelen lämpimästi. Jos isolle rahalle ei ole muuta käyttöä, niin vie itsesi Mara Serena Safari Lodgelle lomaa viettämään.

http://www.serenahotels.com/serenamara/default-en.html